Viikon kirja: Adalmiinan helmi

Adalmiinan helmi, Zacharias Topeliuksen ajaton tarina sydämen hyvyydestä, viehättää lapsia ja aikuisia vielä tänäkin päivänä, vaikka kertomus onkin peräisin vuodelta 1856. Vuonna 2012 tarina sai uuden, nykyaikaisemman suomennoksen, joka on miellyttävän selkeä mutta kuitenkin Topeliuksen tyylin mukainen.
Adalmiina on prinsessa, joka kastejuhlassaan saa molemmilta haltijatarkummeiltaan lahjan. Punaiselta haltijattarelta hän saa helmen, joka takaa hänelle kauneutta, viisautta ja rikkautta yllin kyllin, kunhan helmi pysyy hänen kruunussaan. Sinisen haltijattaren lahja on nöyrä sydän, jonka Adalmiina saisi vain siinä tapauksessa, että menettäisi muut lahjansa. 
Kaunis, kaunis on Adalmiinan helmi, mutta paljon kauniimpi on nöyrä sydän!
Adalmiinasta kasvaa kaunis ja viisas nuori nainen, joka elää yltäkylläistä elämää. Ikävä kyllä hänestä tulee myös hyvin ylpeä ja kovasydäminen. Eräänä iltapäivänä Adalmiina karkaa linnan puutarhasta ja pysähtyy lepäämään vasta löydettyään lähteen, jonka ääressä virkistäytyä. Kumartuessaan ihailemaan veden pinnasta heijastuvaa kuvajaistaan, hänen ainutlaatuinen kruununsa helmineen päivineen tippuu ja vajoaa lähteen syvyyksiin. 
Adalmiina menettää punaisen haltijattaren suomat lahjat silmänräpäyksessä, mutta koska myös sinisen haltijattaren lupaus on pitänyt paikkansa, hän saa tilalle nöyrän, vähään tyytyväisen sydämen. Adalmiina jää asumaan metsässä tapaamansa köyhän muorin luo ja on paljon onnellisempi vaatimatonta elämää viettävänä vuohityttönä kuin oli koskaan palvottuna prinsessana. Loppujen lopuksi hän kuitenkin saa takaisin myös punaisen haltijattaren lahjat, ja tarina loppuu onnellisesti vihkimiseen.
Topeliuksen tarinoissa on ajankuvaan sopien moraalikasvatusta, mutta se ei ammu yli. Topelius on itsekin aikoinaan kritisoinut liian moraalisia satuja ja pyrkinyt luomaan mahdollisimman lapsentasoista sisältöä. Yritin kysellä kuusivuotiaamme ajatuksia Adalmiinan helmestä, josta hän sinänsä kovasti piti, mutta hän ei ollut lainkaan sillä tuulella, että olisi jaksanut antaa kirja-analyysia. Sen verran sain irti, että hänen mielestään prinsessalla oli kivempaa sen jälkeen, kun hänestä tuli köyhä ja hän sai nöyrän sydämen. Nelivuotiaan kysyessä, että mitä tarkoittaa "nöyrä sydän", esikoinen vastasi: "Nöyrä sydän on sellainen, että ajattelee enemmän muita kuin itseään ja antaa ennemmin jotain toiselle kuin ottaa itse." Viisaasti kiteytetty.
Kirjan on kuvittanut Lena Frölander-Ulf, jonka tyyli tuo kirjaan hyvin taiteellisen ja herkän tunnelman. 
Topeliuksen lastenkirjoista aikaisemmin esitelty Vattumato
***
KirjaAdalmiinan Helmi (alkup. Adalminas pärla 1856)
Teksti: Zacharias Topelius
Suomentanut: Asko Sahlberg
Kuvitus: Lena Frölander-Ulf
Kustantaja: Teos & Söderströms 2012

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Doris ja koiranvirka - kuvakirja itsensä arvostamisen tärkeydestä

Pilvipaimen – ehkä kaikkien aikojen paras satukirja!

Veera Virtanen ja kiusaaja jatkaa suosittua lastenkirjasarjaa