Kirjat arvostelukappaleita. Vielä hetki sitten varhaisaamujen työmatkani olivat heinäkuisen raukeita. Torimyyjät nostelivat mansikkalaatikoita pöydille ja ilmassa väreili lupaus iltapäivän paahteesta. Nyt aamuisin täytyy jo vetää neuletakkia t-paidan päälle, ja mieli on vaivihkaa siirtynyt syksyyn.  Syksyyn kuuluvat neuletakkien ja kiireisempien aamujen lisäksi myös lastenkirjat. Luimme kesälläkin paljon, mutta tiedän, että iltojen vähitellen pidentyessä ja pimentyessä saan lapset kainalooni satuja kuuntelemaan vielä paljon useammin kuin valoisina kesäiltoina. Loppukesä onkin tuonut tullessaan ilahduttavan määrän lastenkirjauutuuksia, joita kelpaa viltin alla pötkötellen lukea. Esittelen alla muutaman tärpin kirjoista, jotka edustavat keskenään erilaisia tyylejä, mutta joita yhdistää yksi tärkeä asia: ne ovat hyviä. Ainon ja Matiaksen jännittävä syksy  (Nora Lehtinen / kuv. Anne Muhonen / Pieni Karhu 2019) Selkokielisen lastenkirjasarjan toinen osa käsittelee me

Osa kirjoista saatu arvostelukappaleina. Alkuvuodesta se alkoi. Kummityttöni hengästyttävät selonteot erinimisistä kissoista, klaaneista ja näiden kohtaloista. Puheessa vilisi Tulitassua, Harmaaraitaa, Sinitähteä ja ties mitä toisiaan muistuttavia nimiä, joissa menin itse aina iloisesti sekaisin. Innostus hehkui lapsen kasvoilla, ja pian myös oma jälkikasvuni vilisti serkkulan pihassa saman leikin pauloissa:  "Me ollaan Soturikissoja!" Kissojen ja klaanien nimet sujahtivat pian osaksi myös esikoisen sanavarastoa, vaikka hän ei ollut vielä lukenut riviäkään yhdestäkään Soturikissat-kirjasta. Pari vuotta vanhemman serkun innostus oli niin tarttuvaa, että meilläkin alettiin leikkiä noita villejä kissoja, joiden silmät näyttivät leiskuvan hurjasti. Aloin vähitellen ymmärtää, että kyseessä on aika iso ilmiö.  Menin Googleen ja eteeni avautui  Soturikissat Wiki , fanien ylläpitämä, kattava sivusto faktoineen ja foorumeineen. Soturikissoja kirjoittaa kuuden k