Alkuvuodesta 2019 se alkoi. Kummityttöni hengästyttävät selonteot erinimisistä kissoista, klaaneista ja näiden kohtaloista. Puheessa vilisi Tulitassua, Harmaaraitaa, Sinitähteä ja ties mitä nimiä, joissa menin iloisesti sekaisin. Innostus hehkui lapsen kasvoilla, ja pian myös oma jälkikasvuni vilisti serkkulan pihassa saman leikin pauloissa:  "Me ollaan Soturikissoja!" Kissojen ja klaanien nimet sujahtivat pian osaksi myös esikoisen sanavarastoa, vaikka hän ei ollut vielä lukenut riviäkään yhdestäkään Soturikissat -kirjasta. Pari vuotta vanhemman serkun innostus oli niin tarttuvaa, että meilläkin alettiin leikkiä noita villejä kissoja, joiden silmät näyttivät leiskuvan hurjasti. Aloin vähitellen ymmärtää, että kyseessä on aika iso ilmiö.  Menin Googleen ja eteeni avautui  Soturikissat Wiki , fanien ylläpitämä, kattava sivusto faktoineen ja foorumeineen. Soturikissoja kirjoittaa kuuden kirjailijan ryhmä salanimellä  Erin Hunter , ja sarjasta lö