Viikon kirja: Virtasen lapset ja pentu



Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Koirista kertovat lastenkirjat ja -ohjelmat ovat olleet meillä jo pitkään suuressa suosiossa. Kaunottaren ja Kulkurin utelias pentu Pepi, dalmatialaiset Pongo ja Perdita pentuineen, koko Ryhmä Haun pentupoppoo ja nyt uusimpana Virtasen lapset ja pentu. Tuo jälkimmäinen singahti salamavauhdilla lastenhuoneen halutuimmaksi kirjaksi, ja välillä sitä lukee ääneen esikoinen, välillä minä ja välillä ulkomuistista kuopus.

Viikon kirja on siis Anneli Kannon kirjoittaman ja Noora Katon kuvittaman, suositun Viisi villiä Virtasta -sarjan Virtasen lapset ja pentu. Kirja toimii aikuisenkin näkökulmasta, sillä siinä käsitellään hyvin havainnollistavasti ja konkreettisin esimerkein sitä, miten paljon työtä ja vastuuta pieni koiranpentu tuo tullessaan.

Tarinan alussa Virtasen lapset toivovat koiraa. Ainoastaan Vilmaa ei kiinnosta, sillä hänen mielestään koirat ovat epähygieenisiä. Äiti ja isä vetoavat siihen, että perheessä on jo kissa, Varzan Nappipää, mutta kun koko perhe käy naapurissa katsomassa koiranpentuja, vanhemmatkin heltyvät. Pian Vertti-pentu muuttaa taloon.
Pentu on ihana. Lapset kilpailevat, kuka saa pitää sitä sylissään. Minä ensin! Eikun minä! Sinä et osaa! Anna se minulle! 
Pennun hoitaminen osoittautuu kuitenkin paljon työläämmäksi kuin lapset olivat ajatelleet. Vertti repii ja järsii tavaroita, tekee tarpeensa sisälle, oksentaa matolle ja jahtaa Varzania. Ei kestä kauan ennen kuin lapset kyllästyvät, ja kinastelu siitä, kuka saa viedä Vertin ulos, muuttuukin kinasteluksi siitä, kuka joutuu viemään Vertin ulos. Tässä kohtaa äiti ja isä puuttuvat peliin ja uhkaavat palauttaa pennun naapuriin.

Lapset pitävät hätäkokouksen, jossa sopivat yhteisistä pelisäännöistä pennun hoitamisen suhteen, mutta onko jo liian myöhäistä? Viedäänkö Vertti takaisin naapuriin vai jääkö se Virtasille?



(Älä huoli. Kyllä se jää.)


***
Kirja: Virtasen lapset ja pentu
Teksti: Anneli Kanto
Kuvitus: Noora Katto
Kustantaja: Karisto 2018 (2. painos)

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään kiinni. Mutta ei se ollutkaan käs
Lue lisää

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Kuva
Kirja saatu kustantajalta arviointia varten. Muistan tykänneeni Salaisesta puutarhasta lapsena, mutta en muistanut juonesta muuta kuin sen, että joku lapsi oli ihan piloille hemmoteltu ja jossain oli salainen puutarha. (No tuo jälkimmäinen on toki pääteltävissä ihan kirjan nimestäkin.) Omat lapseni ovat usein tykänneet samoista kirjoista ja klassikoista kuin minä, mutta jouduin kuitenkin hiukan myymään kirjan ideaa heille ennen kuin he innostuivat. Lopullisen sysäyksen Salaisen puutarhan lukemiselle antoi lopulta kuopuksen iltasatuvalinta, Matilda , jossa päähenkilö kehui kirjaa. Esikoinen päätti sillä hetkellä, että hyvä on, luetaan tämä sitten seuraavaksi. Salainen puutarha on F. H. Burnettin  vuonna 1911 kirjoittama valovoimainen tyttökirja, jossa 10-vuotias, sairaalloiseksi ja kärttyisäksi kuvailtu Mary Lennox muuttaa Yorkshiren perukoille kolkkoon kartanoon kaukaisen sedän elätettäväksi. Maryn vanhemmat nimittäin kuolevat koleran runtelemassa Intiassa, eikä orvolle Marylle jää ket
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee erityisen läheiseksi Pekan so
Lue lisää