Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Nipistäjä-Kerttu – kuvakirja läsnäolosta ja läheisyydenkaipuusta

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Haudoin pitkään kirjoituslipastoni laatikossa arvostelukappaleena saamaani Nipistäjä-Kerttu -kuvakirjaa ennen kuin päätin lukea sen lapsille ja kysyä heidän mielipidettään. Itseäni kansikuvaan piirretty, kädet puuskassa seisova ja haastavasti tuijottava lapsi ärsytti, mikä varmaan on ollut kuvittajan tarkoituskin: kirja provosoi selvittämään, miksi Kerttu nipistelee.

"Kerttu nipistää itseään. Käteen sattuu, eikä siitä ole muutenkaan hyötyä. Ihminen ei voi huomata itseään, ei sanoa itselleen "Hei Kerttu, onpa kivaa, että olet siinä, mitä kuuluu, tehdäänkö yhdessä jotakin?""
Kerttu elää nelihenkisessä perheessä äidin, isän ja veljen kanssa. Vanhemmat vaikuttavat aika stereotyyppisiltä ruuhkavuosivanhemmilta hajamielisine vastauksineen ja kiireisine olemuksineen, ja velikin on uppoutunut omiin puuhiinsa. Kerttu, joka kyllä tiedostaa nipistämisen olevan väärin ja aiheuttavan pahaa mieltä, ei kertakaikkiaan pysty ole…

Millainen kirja lahjaksi lapselle? Tässä 20 tärppiä vuoden 2019 kirjoista!

Kuva
Kirjat arvostelukappaleita.

Kun olin lapsi, sain joka syntymäpäivä ja jouluaatto lahjaksi ainakin yhden kirjan. Tätä äitini aloittamaa perinnettä olen vaalinut omienkin lasteni kohdalla, eivätkä he ole tainneet vielä juhlia sellaista syntymäpäivää tai joulua, jolloin paketista ei olisi paljastunut lastenkirjaa.



Joskus voi kuitenkin olla vaikea tietää, mistä kirjasta lapset tykkäisivät. Etenkin jos on ostamassa lahjaa muille kuin omille lapsille. Silloin kannattaa hyödyntää esimerkiksi Lastenkirjainstituutin ylläpitämää Lukemoa. (Lukemo on uusi kirjaportaali, josta voi etsiä luettavaa muun muassa aiheiden, lajien ja hakusanojen perusteella.) Netti on muutenkin pullollaan kirjavinkkejä, ja ideoita voi käydä hakemassa myös kirjastosta. Kannattaa myös kiertää kirppareita hyvien lastenkirjalöytöjen varalta, sillä minäkin olen löytänyt monet lasten lempparit käytettyinä parilla kolikolla. Mielestäni lahjakirjan ei tarvitse kiillellä uutuuttaan, kunhan se on tarpeeksi siistissä…