Yksi tavoitteistani tälle vuodelle on tutustua paremmin pienten kustantamoiden lastenkirjavalikoimaan. Aloitan Myllylahdesta, 25-vuotiaasta kotimaisesta kustannusyhtiöstä, jonka historia on varsin mielenkiintoinen! Yhtiö sai nimittäin alkunsa, kun kainuulainen  Mauno Moilanen luopui huonojen saaliiden takia muikunkalastuksesta ja perusti kirjakustantamon kustantaakseen oman kirjansa. Toimintansa aikana Myllylahti on kustantanut noin 500 kirjaa ja työskennellyt noin 100 kirjailijan kanssa. Yksi noista kirjailijoista on forssalainen Elisa Nieminen , joka julkaisi esikoiskirjansa viime vuonna.  Lotta Torvinen ja salaperäisen käärön arvoitus  on esikouluikäisille ja sitä vanhemmille lapsille suunnatun kirjasarjan avausosa, jota voisi kuvailla lasten dekkariksi, sillä siinä napataan kiinni rosvoja ja ratkaistaan arvoituksia. Tarina alkaa, kun Torvisen perhe lähtee perinteiselle kesälomareissulleen

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. En ole pitkään aikaan ollut mistään yksittäisestä kirjasta niin innoissani kuin Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtajan  Kaisa Laaksosen  kirjoittamasta lastenkirjallisuuden tietokirjasta. Suuri lukuseikkailu  on avain moneen erilaiseen maailmaan. Se on matkalippu , jolla pääsee minne ikinä haluaa. Lapselle se toimii kaverina , joka tarttuu kädestä ja huutaa: Tule, mennään!  Vanhemmalle se on kuin asiantunteva kirjastovirkailija :  Etsit siis lukemista paikoista, joita ei oikeasti ole olemassa? Tässä, ole hyvä!  Kasvatus- ja opetusalan ammattilaiselle kirja on sparraaja , joka johdattaa tuttujen toimintatapojen ja kirjavalintojen ulkopuolelle. Kirjan takakannessa mainitaan, että kirja esittelee laajasti lastenkirjallisuutta noin 6-12-vuotiaille lapsille . Rajaus on tietenkin suuntaa antava, ja esimerkiksi meillä on parin vuoden sisällä luettu jo aika moni kirjassa mai

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Kaiken Kadottajan arvoitus  on hauska, sopivan jännittävä ja ilmaisultaan kekseliäs lastenkirja. Lyhyehkössä tarinassa on tavutettu pisimmät sanat, joten kirja sopii hyvin myös juuri lukemaan oppineille. Reetta Niemelän kirjoittama ja Katri Kirkkopellon kuvittama tarina on ensimmäinen osa uudesta lastenkirjasarjasta, joka kertoo Pikkiriin pulmatoimistosta ja Vilske-nimisen pikkukaupungin asukkaista. Vilskeessä asuu sekä tavallisia asukkaita että satuväkeä, ja pikkuruinen Pikkirii kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. Hän ottaa ratkaistavakseen visaisen pulman, joka järkyttää muuten niin rauhallisen kaupungin asukkaita: Vilskeestä on alkanut kadota tavaroita ja ihmisiä! Milla Myssyhyyryn nenäliina ja torikauppias Ärhämän kumkvatit ovat tiessään, samoin rehtori Nuokku-Aakkonen (joka tosin löytyikin heti koulun katolta). Pikkirii päättää ottaa pannukakkupal

Tämän viikon kirja kertoo jo 1950-luvulta lähtien ilahduttaneen myyrän seikkailuista. Myyrä-hahmo on tsekkiläisen, vuonna 2011 kuolleen Zdenê k Milerin luoma hahmo, joka tunnetaan hyväntahtoisena ja kekseliäänä otuksena. Myyrä ja kala  on perheemme ensimmäinen Myyrä-kirja; jos en ihan väärin muista, esikoinen sai sen aikoinaan syntymäpäivälahjaksi ystäviltämme. Kirjan on kirjoittanut Zdenêk Milerin tytär Katerina Miler , mutta kuvitus on isän ja tyttären yhteistä käsialaa. Kirja alkaa, kun myyrä hoksaa ystävänsä sintin uiskentelevan lammessa ja päättää syöttää sille muutaman mansikan. Tilanteessa koetaan kuitenkin nopeasti uhkaava käänne, kun hauki yrittää napata sintin kitaansa. Sintti yrittää parhaansa mukaan uida haukea karkuun, mutta ei onnistu ja joutuu lopulta hyppäämään myyrän syliin turvaan. Nokkela myyrä tajuaa oitis, että nyt täytyy toimia ripeästi. Se kiikuttaa s

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten . Miten siili voi kuulostaa  tuollaiselta ? Onko tuo muka oikeastikin metsäkauriin varoitusääni? En olisi ikinä arvannut! Miten kiirii kiirunan soidinääni ja miltä kuulostaa varoitusta säksättävä orava? Miten hirviemo kutsuu vasaansa? Entäpä suden ulvonta - kylmät väreet juoksevat selkäpiitä pitkin sitä kuunnellessa. Jan Pedersen  on koonnut kattavaan Pohjolan eläimet äänessä  -teokseensa 100 eläintä äänineen. Siinä on aika paljon tutkittavaa uteliaalle mielelle, lapselle tai aikuiselle. Pedersen kirjoittaa esipuheessaan, miten paljon kaupungin häly vaikuttaa ihmiseen. Emme enää muista miltä eläimet kuulostavat. Tavallaan tuntuu aika koomiseltakin, että vuonna 2018 opimme eläinten ääniä  kirjasta.  Että minun lapseni istuvat turkulaisen keskustakolmiomme olohuoneen sohvalla ja painavat nappia: näin ääntelee mäyrä. Vaikka oikeasti tärkeintä tässäkin

Tällä viikolla esillä on  Meidän pihan perhesoppa , mutkaton ja mukava kirja lasten alkuperästä. Kirjan on kirjoittanut Riina Katajavuori, Riikka Toivanen ja Maiju Tokola ja kuvittanut Christel Rönns .     Meidän pihan perhesoppa  kertoo erilaisista tavoista perustaa perhe. Esikoinen sai kirjan mummilta viime syksynä ja tykästyi siihen heti niin kovasti, että on säilyttänyt sitä omassa kirjakorissaan sängynpäädyssään siitä lähtien. Kirja esittelee neljä perhettä: Kirsikan perhe  (äiti, isä ja kaksi biologista lasta) Kaurin perhe  (äiti ja lapsi, joka syntyi lahjoittajan siittiöiden avulla) Ilonan perhe  (äiti, isä ja lapsi, joka syntyi lahjoittajan munasolujen avulla) Malviinan perhe  (äiti, äiti ja kaksi lasta, jotka syntyivät lahjoittajan siittiöiden avulla) Kaikki neljä lasta kuuluvat päiväkodissa samaan Hömötiaisten ryhmään. Jokainen heistä saa vuorotellen yökylään y

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Viisivuotiaamme on aivan uskomaton tarinaniskijä. Hänen mielikuvituksensa lentää niin uljain siivin ja kutoo niin kutkuttavia kertomuksia, että aina uuden sadun alkaessa tekisi mieli kirjoittaa se muistiin. Monta tarinaa olemme saaneetkin pyydystettyä, mutta usein nuo satutuokiot ovat sellaisia, ettei kynään tai läppäriin ehdi tarttumaan. Muutama ilta sitten tyttäremme hauskutti meitä tarinalla ankkaperheestä, jonka jokainen perheenjäsen huomasi kotiin tullessaan, että jokin oli vinksallaan: kännykkä löytyi pipolaatikosta, lasillinen maitoa lipaston laatikosta ja hattuhyllylläkin oli jotain omituista... lopulta kävi ilmi, että sekasotkun oli aiheuttanut Heinähatusta ja Vilttitossustakin tuttu rikollinen, Sorkkarauta-Salonen. Vaikka tarina oli saanut inspiraationsa vähän sieltä sun täältä (tunnistin Kattilakosken siskosten lisäksi vaikutte

Vuoden ensimmäinen Viikon kirja on täällä! Joulunpyhät sekoittivat aikatauluni (ja pääni) niin, että nämä Viikon kirja -postaukset ovat jotenkin tipahtaneet pois perinteiseltä tiistai-illan paikaltaan, mutta eivätköhän ne tässä taas pian sinne pääse. Joulu on ohi, mutta tämän viikon kirjassa seikkailee vielä tonttu. Tämä tonttu ei kyllä liity jouluun mitenkään, sillä kyseessä on Rien Poortvlietin luoma tonttu nimeltään Ruusukaalimuhennos. Ruusukaalimuhennos rakastaa nikkaroimista ja kavahtaa pelkkää ajatustakin lomailusta. Se on erittäin rutinoitunut, eikä juurikaan syö muuta kuin ruusukaalimuhennosta. Se ei missään nimessä halua viettää lomaa. Käkikellojen nikkarointi on sen mielestä hauskinta maailmassa. Kun Ruusukaalimuhennoksen tonttuystävät lähtevät lomailemaan, se miettii kiitollisena, että onneksi sen ei tarvitse. "Sen ei tarvitse jonottaa vessaan jollain leirintäalueella...

Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten.   Minulla on kaksi luonteeltaan hyvin erilaista lasta. Esikoinen on voimakkaasti tunteva viisivuotias, joka riemuitsee pienistäkin asioista ja jonka silmät suorastaan salamoivat hänen raivostuessaan. Hän vaatii itseltään paljon mutta osaa onneksi myös iloita onnistumisistaan. Kuopus ei ole niin tulisieluinen kuin isosiskonsa, mutta varsinkin näin kolmen vuoden tahtokauden keskellä pystyy kyllä ilmaisemaan tyytymättömyytensä varsin railakkaasti. Tunnetaitojen opettelu on ollut meillä aina läsnä, vaikka emme ole tavallisessa arjessa varsinaisesti tajunneetkaan opettavamme tytöille tunnetaitoja. Sen sijaan olemme tietoisesti pyrkineet vahvistamaan lasten itsetuntoa ja myönteistä minäkuvaa. Kannustamme yrittämään ja kehumme sinnikkyydestä, vaikka jokin asia ei heti sujuisikaan toivotulla tavalla. Erityisesti esikoisen kanssa harjoittelemme myös häviämis