Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Tällaisia lisää, kiitos! Etsivätoimisto Mysteeri -sarjassa lapsikin saa olla salapoliisi

Kuva
Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten. Ai että, miten mahtavan salapoliisisarjan  Jutta Tynkkynen  on kirjoittanut! Ihan hämmästyttää, etten ole törmännyt sarjaan aikaisemmin.   Innosta soikeana oli myös esikoinen, joka ilahtui erityisesti kirjojen salapoliisitehtävistä. Kaltaiseni dekkarifanin suu vetäytyi vallan messingille  Etsivätoimisto Mysteeriin  eli Roosaan, Timiin ja Auroraan tutustuessani. Innosta soikeana oli myös esikoinen, joka ilahtui erityisesti kirjojen salapoliisitehtävistä. Tehtävät ovat taidokkaasti laadittuja ja vaativat ainakin ekaluokkalaiselta jo hiukan pähkäilyäkin. Meillä on muutenkin kaikenlaiset etsiväleikit pinnalla: esikoinen tykkää pakata pienen repun täyteen erilaisia salapoliisivälineitä (taskulamppuja, sormenjälkijauhoa, muistikirjoja, kiikareita, suurennuslaseja ja muuta tilpehööriä) ja leikkiä kavereiden kanssa ulkona etsiviä. Kerran löysin hänet lähipuiston puusta mummoksi naamioituneena.  Tynkkynenkin itse asiassa aloi

Petteri Kaniini kirjana ja elokuvana: kumpi voittaa lasten mielestä?

Kuva
Ihastuin viime syksynä kirpparilta löytämääni  Beatrix Potterin  vanhaan Petteri Kaniinin tarinat -teokseen ensisilmäyksellä. 1900-luvun alun hempeä kuvitus hiveli silmääni ja tarinoiden jännitys oli niin käsinkosketeltavaa, että molemmat lapset tuntuivat aivan sähköistyvän Petteri Kaniinin seikkailuja kuunnellessaan. Petteri Kaniini lempipuuhassaan herra Vänskän puutarhan antimia varastamassa: Taannoin luimme lasten toiveesta tämän kirjan pitkästä aikaa iltasaduksi. Lapset ovat nimittäin kovin tykästyneitä Ylellä pyörivään Petteri Kaniini -animaatioon ja halusivat samaa kutkuttavaa vaaran tuntua iltasatuhetkiinkin. Kun kirja oli luettu ja kaikki Yle Areenan saatavilla olevat  Petteri Kaniini -jaksot katsottu (moneen kertaan), lupasin näyttää lapsille myös vuonna 2018 ilmestyneen  Petteri Kaniini -elokuvan. Huh millainen viihdepläjäys! Beatrix Potterin pastellinsävyinen