Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Eläimet pääosassa helppolukuisissa uutuuksissa

Kuva
Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten. Viime aikoina on julkaistu paljon pienille alakoululaisille suunnattuja kirjoja, joissa pääosissa ovat eläinrakkaat lapset ja lemmikit. Tällaiset kirjat ovat myös oman, erityisesti koirista pitävän, ekaluokkalaiseni mieleen. Alla esittelyt neljästä helppolukuisesta kirjasta, joista uskoisin etenkin 5-10-vuotiaiden lasten tykkäävän! Hotelli Flamingo (WSOY 2020) aloittaa viehättävän kirjasarjan 10-vuotiaasta Anna Dupontista, joka kunnostaa ränsistyneen hotellin entiseen komeuteensa apunaan värikäs joukko persoonallisia eläimiä.     Alex Milwayn kirjoittama ja kuvittama Hotelli Flamingo eroaa muista tämän postauksen eläinkirjoista mielikuvituksellisuudellaan. Kun muiden kirjojen tapahtumat voisivat periaatteessa oikeastikin tapahtua, on Hotelli Flamingo fantastinen kuvaus puhuvien eläinten ja ihmisen yhteistyöstä. Annan ahkeruus ja rohkeus yhdistettynä omalaatuiseen eläinhenkilökuntaan tekevät kirjasta mukavan lukuelämyks

Pieniä mutta tärkeitä kuvakirjoja luonnosta

Kuva
Kirjat saatu arvostelukappaleina. Tämän perheen lempikuvittajiin kuuluva Christel Rönns ei pelkästään piirrä taitavasti, vaan osaa myös kirjoittaa vetävästi. Meidän metsäjengi -sarjan aloittava Pinko ja salaperäinen siemen kertoo havainnollistavasti ja hauskasti pienen tarinan porkkanan kasvattamisesta. Samalla kirja kertoo ystävyydestä, erilaisuudesta ja yhteistyön tärkeydestä. Pinko on kani, joka on saanut käsiinsä porkkanan siemenen. Tästä se kasvattaisi mahtavan porkkanan! Kameleontti Joggi suhtautuu jokseenkin latistavasti Pinkon pyrkimyksiin, kun taas Nippeli-hiiri kannustaa mahtipontisilla sanoilla. Arvi-kilpikonnaa koko touhu jännittää liikaa, ja Orvokki-lepakko pätee puun oksalla. Roosa-possu käy tuhahtelemassa muiden lapsellisuudelle: sitä kiinnostavat seikkailut, eivät porkkanat! Tarinan lopussa käsitellään myös pettymystä ja siitä selviämistä kavereiden avulla. Kirja : Pinko ja salaperäinen siemen (Meidän metsäjengi) Teksti ja kuvitus : Christel Rönns K

Maija Poppanen - ristiriitainen mutta rakastettava klassikkohahmo

Kuva
Voi sitä riemua, kun löysin alkuvuodesta kirppiskierroksellani hyväkuntoisen Maija Poppasen parilla hassulla kolikolla! Sain myös lapset innostumaan tästä vanhasta klassikosta lukemalla takakansitekstin mahdollisimman dramaattisesti eläytyen. Pelkäsin kuitenkin, että 1930-luvulla kirjoitettu kirja ei oikein uppoaisi jälkikasvuuni. Mitä vielä! Pelkoni oli turha, sillä kuten olen aiemminkin ilokseni todennut, oikeasti hyvä satu tempaa mukaansa, oli se sitten kuinka vanha tahansa .  Maija Poppasen  tarina alkaa, kun Banksin perheen lastenhoitaja irtisanoutuu. Vielä samana iltana, kun perheen vanhimmat lapset Jane ja Michael istuvat ikkunan ääressä katselemassa, miten itätuuli ravistelee puita, haltiatar Maija Poppanen saapuu kutsumatta ja yllättäen tuulen mukana ja ryhtyy perheen lastenhoitajaksi. Jo ensimmäisenä iltana hän kertoo olevansa Banksin perheessä vain siihen saakka, kunnes tuuli kääntyy. Vaikka Poppanen on hyvin tiukka ja vaatii lapsilta sekä ehdotonta tottelevaisuutt

Kymmenestä metristä on isän ja tyttären yhteinen kirja rohkeudesta

Kuva
Kirja saatu arvostelukappaleena. Marko Laihinen ja Iiris Suvitie , isä ja tytär, kertovat yhteisessä  Kymmenestä metristä -kirjassaan mielenkiintoisen tarinan uimahypyistä ja niiden vaatimasta rohkeudesta. Iiris Suvitie on itsekin uimahyppyharrastaja, joten hän tietää mistä puhuu.  "Uimahyppy on siitä vaikea urheilulaji, että kerta toisensa jälkeen joutuu voittamaan jokaisessa piilevän luontaisen itsesuojeluvaiston." Kymmenestä metristä -kirjan pääosassa on 13-vuotias Varpu, joka kärsii korkeanpaikan kammosta mutta haluaa silti kilpailla. Lukija pääsee jännittämään ponnahduslaudalle Varpun mukana. Turkulaisena lukijana tykkäsin erityisesti siitä, että Varpu treenaa uimahyppyjä Impivaaran uimahallissa. Tästä tuli oikein kotoisa olo! Kaikille (kanssa-)potterheadeille tiedoksi, että tässä kirjassa puhutaan myös paljon Harry Potterista!  Kymmenestä metristä on raikas ja sujuvasti kirjoitettu tarina kiinnostavasta aiheesta, jota ei ainakaan ole kaluttu

Veera Virtanen ja kiusaaja jatkaa suosittua lastenkirjasarjaa

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Tänä keväänä ilmestynyt Veera Virtanen ja kiusaaja  on jo yhdestoista osa supersuosittua ja palkittua  Viisi villiä Virtasta -sarjaa. Anneli Kannon  kirjoittamat ja Noora Katon  kuvittamat lastenkirjat ovat suursuosiossa myös meillä. (Ekaluokkalainen on jo vähän kasvanut niiden ohi, mutta tuleva eskarilainen fanittaa vielä kovasti.) Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjassa Virtasen perheen esikoislapsi Veera on jo ekaluokkalainen. Koulussa on kivaa, kunnes ikävät piirrokset ja ilkeä tekstiviesti saavat Veeran mielen myllerryksiin, varsinkin kun hänellä on syytä epäillä kiusaajaksi Kirstiä, hänen parasta ystäväänsä.  Onneksi tilanne selviää, ja Veera saa taas viettää välituntejaan kepein mielin.  Tämä yhdestoista kirja poikkeaa edeltäjistään jonkin verran, sillä aikaisemmissa osissa suurin osa Virtasen lapsista on ollut tavalla tai toisella tarinassa mukana, edes taustalla. Tällä kertaa Veera selvittää hankalan tilanteen aivan itse.