Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Mikä ihmeen selkokirja? Esittelyssä Aino, Matias ja hauskat lomapäivät

Kuva
Sain hiljattain arvostelukappaleen  Nora Lehtisen  kirjoittamasta ja  Anne Muhosen  kuvittamasta selkokielisestä lastenkirjasta nimeltään  Aino, Matias ja hauskat lomapäivät . Vaikka kirja on muuten aivan tavallinen lastenkirja, se on kirjoitettu selkokielellä.  Selkokeskus  määrittelee selkokielen yleiskieltä helpommaksi suomeksi, joka on mukautettu luettavampaan ja ymmärrettävämpään muotoon. Myös  Aino, Matias ja hauskat lomapäivät  on sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan selkokieltä.  Idean selkokieliseen kirjaan esikoiskirjailija oli saanut työskennellessään erityisopettajana lasten kanssa, joilla oli kielellisiä vaikeuksia. Lehtinen oli kiinnittänyt huomiota selkokirjallisuuden vähyyteen ja miettinyt, että tarvitaan enemmän myös sellaisia kirjoja, joissa on selkeät tekstit ja kuvat.  Lehtisen kirjassa esimerkiksi yhdellä rivillä on vain yksi lause. Aino, Matias ja hauskat lomapäivät  kertoo kolme mukavan arkista kesälomatarinaa. Kirjan nelihenkinen perhe

Suloiset lemmikkikirjat alakoululaisille

Kuva
Tiedättekö ne lastenkirjat, joiden kansikuvana on aina joko pelästyneen näköinen kissanpentu tai reppanan näköinen koiranpentu? Kyseessä on  Holly Webbin   lastenkirjasarja, jossa on jo kunnioitettavat neljäkymmentä osaa. En ole tutustunut kuin vasta muutamaan Webbin kirjoista, mutta ne toistavat ilmeisesti aika lailla samaa hyväksi havaittua kaavaa: pikkuinen koira tai kissa on pulassa, ja on lapsen tehtävä auttaa sitä. Usein lapsi itsekin on vaikeassa tai muuttuneessa elämäntilanteessa, mutta kirjan lopussa sekä lapsella että lemmikillä on kaikki hyvin.                                         Olen saanut Karistolta arvostelukappaleeksi pari Webbin kirjaa, joista toinen,  Pelokas pikku Nöpö , oli ensimmäinen kirja, jonka esikoinen luki itsenäisesti alusta loppuun. Kirja kertoo Maddy-nimisestä tytöstä, jonka unelma omasta kissanpennusta täyttyy vihdoinkin, kun perheeseen muuttaa pieni suloinen Nöpö. Naapurin isot kollikissat Tiikeri ja Tom ovat kuitenkin niin ilkeitä,

Maukan ja Väykän parhaat – kirja koko perheen iloksi

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Seuraa hassu paljastus: odotin uunituoreen  Maukan ja Väykän parhaat  -kirjan ilmestymistä innokkaammin kuin ensimmäisen joulukalenteriluukun avaamista.  Timo Parvelan  luomat lastenkirjallisuuden suosikkihahmot eivät olleet minulle ennestään tuttuja, mutta tänä syksynä Maukkaa, Väykkää ja Lehmä Muukkosta on alkanut putkahdella lasteni suusta. Ja kun vielä Ylen tämän vuoden joulukalenterikin  kertoo Maukasta ja Väykästä , halusin minäkin tutustua kaksikkoon paremmin. Maukka on kissa, joka asuu yhdessä koiraystävänsä Väykän kanssa pienessä kylässä. Koska Maukka ja Väykkä ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, ne kinastelevat paljon, mutta ovat kuitenkin toisilleen hyvin tärkeitä. Maukan ja Väykän lähipiiriin kuuluu muitakin hauskasti nimettyjä eläimiä, muun muassa aiemmin mainittu Lehmä Muukkonen, Kana von Got, Possu Röhkötti, Lammas Bääkkönen ja Vuohi Mäk Käkätin. Maukan ja Väykän ansiosta (tai pitäisi varmaan sanoa  takia ) esikoi