Nipistäjä-Kerttu – kuvakirja läsnäolosta ja läheisyydenkaipuusta


Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Haudoin pitkään kirjoituslipastoni laatikossa arvostelukappaleena saamaani Nipistäjä-Kerttu -kuvakirjaa ennen kuin päätin lukea sen lapsille ja kysyä heidän mielipidettään. Itseäni kansikuvaan piirretty, kädet puuskassa seisova ja haastavasti tuijottava lapsi ärsytti, mikä varmaan on ollut kuvittajan tarkoituskin: kirja provosoi selvittämään, miksi Kerttu nipistelee.

"Kerttu nipistää itseään. Käteen sattuu, eikä siitä ole muutenkaan hyötyä. Ihminen ei voi huomata itseään, ei sanoa itselleen "Hei Kerttu, onpa kivaa, että olet siinä, mitä kuuluu, tehdäänkö yhdessä jotakin?""
Kerttu elää nelihenkisessä perheessä äidin, isän ja veljen kanssa. Vanhemmat vaikuttavat aika stereotyyppisiltä ruuhkavuosivanhemmilta hajamielisine vastauksineen ja kiireisine olemuksineen, ja velikin on uppoutunut omiin puuhiinsa. Kerttu, joka kyllä tiedostaa nipistämisen olevan väärin ja aiheuttavan pahaa mieltä, ei kertakaikkiaan pysty olemaan nipistämättä perheenjäseniään: nipistäminen on hänen tapansa saada huomiota.

Näitä nipistelykuvia viisivuotias tutki hyvin tarkasti:


Viisivuotiaan mielestä nipistelykohtaukset olivat kerrassaan herkullisia, ja hän tarkasteli kuvitusta näiden tiimoilta hyvin huolellisesti. Myös ekaluokkalainen tykkäsi kirjasta, mikä hiukan yllätti itseäni, hän kun tuppaa nykyään torppaamaan aika monet kuvakirjat "lällyinä". Koululaiseni käy kuitenkin läpi sellaista ikävaihetta, että Kertun tarve tulla huomioiduksi ja tarinan lopussa tapahtuva äidin havahtuminen Kertun läheisyydenkaipuuseen todennäköisesti puhuttelivat häntä.

***

Kirja: Nipistäjä-Kerttu
Teksti: Pauliina Vanhatalo
Kuvitus: Anna Emilia Laitinen
Kustantaja: Kustantamo S&S 2019

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvipaimen – ehkä kaikkien aikojen paras satukirja!

Soturikissat: Mitä ne ovat ja miksi niistä tykätään niin paljon?

Doris ja koiranvirka - kuvakirja itsensä arvostamisen tärkeydestä