Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Taru Viinikaisen kirjoittamassa ja Oili Kokkosen kuvittamassa uudessa lastenkirjasarjassa esitellään Tiltu ja Lettu, alle kouluikäiset siskokset. Vappuna Tiltu ja Lettu löytävät uudesta leikkimökistään pertinjuntin. Pertinjuntti ei ole pelkästään tosi hauska sana (kokeilkaa vaikka sanoa lapsillenne  pertinjuntti , varmasti alkavat nauraa) vaan myös hassu pikkuinen ukkeli, eräänlainen tonttu, joka on päättänyt talvehtia tyttöjen leikkimökissä. Kesäisin pertinjuntista tulee kesäunta nukkuva, puutarhatonttumainen pihakoriste. Tiltu ja Lettu ovat tietenkin aika ihmeissään löytäessään pertinjuntin leipomassa heidän leikkimökissään. Pertinjuntti puolestaan on ihmeissään vähän kaikesta ihmisten maailmaan liittyvästä ja onnistuu uteliaisuudellaan saattamaan tytöt aika kiperiinkin tilanteisiin. Jännitystä tarinaan tuo arvaamattoman pertinjuntin lisäksi tyttöjen taianomainen muodonmuutos: Tiltusta tulee puolivari

Tänään heräsin talviaikaan aamuneljältä. Herätyskello ei olisi soinut vielä puoleentoista tuntiin, mutta kerropa se alitajunnalleni, joka menee aina näihin aikoihin vuodesta sekaisin tästä pimeydestä. Ainakin oli aikaa tehdä kaikessa rauhassa aamutoimia ennen kuin hyppäsimme mieheni kanssa lokakuun viimeisen viikonlopun hämärässä Onnibussiin ja köröttelimme (yllättävän mukavasti) Helsinkiin. Pääkaupungissa ei ollut yhtään sen parempi keli, päinvastoin, hyinen tuuli pieksi sisumme märkien jalkakäytävien lätäköihin ja päädyimme tilaamaan taksin vain noin puolta kilometriä ennen Finlandia-taloa. Mutta voi mikä autuas lämpö meitä vastaan tulvahtikaan Lasten Kirjamessuilla! Lapsia juoksenteli iloisesti sinne tänne, kahviosta pelmahti nenään huumaava kahvin tuoksu ja pöydät notkuivat värikkäistä lastenkirjoista. Esillä oli myös kauniita kuvitustöitä, ja Satuhuoneessa askarreltiin karkeilla. Tapasin Lasten Kirja

Terveisiä Helsingin Kirjamessuilta! :) Suomen Kirjasäätiö julkisti eilen messuilla - ensimmäistä kertaa koskaan! - kuusi Finlandia-lähettilästä , joiden tarkoitus on herätellä keskustelua vuoden 2017 Finlandia-ehdokkaiden kirjoista sekä kirjallisuudesta muutenkin. Kuten Lue meille äitikulta -blogia Facebookissa seuraavat jo tietävätkin, voin ilokseni todeta olevani mukana tässä hienossa joukossa! Olen ylpeä ja otettu siitä, että vasta syyskuussa someen pyöräytetty Lue meille äitikulta saa olla Finlandia-lähettiläänä paljon enemmän maailmaa nähneiden kirjablogien rinnalla. Finlandia-ehdokkaat valitaan marraskuussa perinteiseen tapaan kolmesta kategoriasta: 1) Kaunokirjallisuus, jota edustavat Finlandia-lähettiläät Simo Sahlman ja Anu Hirsiaho blogeillaan Lukupino ja Anun ihmeelliset matkat 2) Tietokirjallisuus, jota edustavat Finlandia-lähettiläät Esko Juhola ja Satu Järvinen blogeillaan Kirjamies ja Kirjat kertovat

Tämän viikon kirja on aikamoinen yllättäjä. Se on samalla oiva näpäytys minulle siitä, että oma kirjamakuni ei ole aina sama kuin lasteni kirjamaku. Ensireaktioni  Oikotie -kirjaan oli nimittäin vähän sellainen  plääh, onpas jotenkin ankean näköinen kirja, tuleekohan tuota kertaakaan luettua . No, voin kertoa, että on tullut luettua. Joka päivä. Varsinkin kuopus on aivan lumoutunut tästä kirjasta! Oikotie  on kertomus Maijasta ja vaarista, jotka matkalla päiväkotiin kiertävätkin vähän pidemmän kautta (vaari ei ole aivan varma reitistä, ja Maija taitaa vähän juksata häntä). Matkalla Maija huomaa puun juurella kuolleena makaavan linnun. Vaari arvelee sen törmänneen puuhun, käärii linnun nenäliinaan ja nostaa yläoksalle lepäämään. Maija ehdottaa lauluhetkeä linnun muistoksi, ja Maijan laulaessa  Ystävä sä lapsien  vaari hyräilee hiljaa vieressä. Sitten matka jatkuu marjatarhan kautta omenoita poim

Tämä on ollut erittäin työntäyteinen viikko, joka huipentui perjantaina viikonlopun alkaessa siihen, että esikoisella kuumemittari näytti yli 38 asteen lukemia. Minullakin vähän kurkkua karhistaa ja nenä on tukkoinen, mutta en yksinkertaisesti aio suostua siihen, että tulisin itsekin kipeäksi, sen verran paljon tärkeitä menoja minulla on ensi viikolla. Flunssasta ja kuumeesta päästäänkin näppärästi tämän postauksen aiheeseen, joka on ärsyttävän tuttu lapsiperheissä tähän aikaan vuodesta: lasten sairastaminen. Nyt kun pienet nenät valuvat räkää ja omien yöunien soundtrackina toimii lasten yskiminen, on aika listata niitä lastenkirjoja, joissa käydään lääkärissä, sairastetaan, hoidetaan toisia, parannutaan ja vähän myös jännitetään potilaana olemista. Meillä molemmat tytöt ovat aina olleet kiinnostuneita sekä lääkärileikeistä että aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta, ja aikamoinen määrä lasten kirjahyllyyn onki

Kirja :  Onnelin ja Annelin kootut kertomukset Teksti:  Marjatta Kurenniemi Kuvitus:  Maija Karma Kustantaja : WSOY 2013 Onnelin ja Annelin kootut kertomukset  on ehdottomasti ja epäilyksettä  maailman paras lastenkirja   koskaan . Tämä neljän kirjan yhteislaitos sisältää teokset ONNELIN JA ANNELIN TALO (1966) ONNELIN JA ANNELIN TALVI (1968) ONNELI, ANNELI JA ORPOLAPSET (1971) ONNELI, ANNELI JA NUKUTUSKELLO (1984) ja ne ovat toinen toistaan ihanampia! Muistan hämärästi pitäneeni Onnelista ja Annelista itsekin lapsena, mutta nyt aikuisena, kun olen saanut lukea näitä kertomuksia omille tytöilleni, olen ollut aivan lumoutunut Marjatta Kurenniemen kekseliäästä kielestä ja siitä satumaailmasta, jonka hän pystyy niin vaivattoman oloisesti sanoillaan loihtimaan. Onnelin ja Annelin talo , joka aloittaa neliosaisen kirjasarjan, kertoo kahdesta ensimmäistä kesälomaansa viettävästä tytöstä, jotka ovat parhaat ystävykset. Onn

Anoppini alkoi tilata esikoiselle Tammen kultaisia kirjoja jo ennen tämän syntymää. Näistä kirjoista on ollut meille paljon iloa vuosien varrella, ja varsinkin eläinkirjat, usein vielä niin ihanasti riimitellyt, ovat kiehtoneet molempia lapsia. Se, mikä näissä vanhoissa lastenkirjoissa kuitenkin häiritsee, on se, että iso osa niistä on kirjoitettu 1950-luvulla, kun äitien rooli rajoittui kodin siistinä pitämiseen ja lasten hoitamiseen. Isät toivat leivän pöytään ja tekivät perheen isot päätökset äitien hymyillessä vieressä herttaisesti. Ja perhemalli oli, kuinkas muutenkaan, aina sama tuttu heteroydinperhe, kuten alla olevassa  Onnellisessa perheessä : "Isä ja Äiti asuvat pienessä sievässä talossa poikansa Jukan ja tyttärensä Riitan kanssa. Heillä on kissa, jonka nimi on Mirri, ja koira nimeltä Murri. He ovat kaikki hyvin onnellisia yhdessä." Isä ja äiti, poika ja tyttö, kissa ja

Tämän viikon kirja on kokoelma toinen toistaan valloittavampia lauluja.  Muumiperheen lauluretken  mukana tuleva CD on valittu vuoden 2014 lastenlevyksi, enkä yhtään ihmettele, sillä Soili Perkiön tekemät sävellykset Hannele Huovin runoihin miellyttävät kovasti sekä isoja että pieniä kuuntelijoita. Levyllä on mukana moneen eri hetkeen ja tunnetilaan sopivaa kappaletta. Omien lasteni suosikeissa  Pieni iloinen tie  vie kohti aurinkoisia seikkailuita,  Muumimamman laukku  piristää (ja itseänikin jotenkin lohduttaa ajatella, että jonkun laukussa on aina kuivia sukkia ja karamellipussi),  Myttyrä mörkö  jännittää niin, ettei sitä aina uskalleta kuunnella, mutta silti mörkö kiehtoo ja saa lapset miettimään, että he ainakin olisivat mörön kavereita, ja  Nipsun rohkeuslaulu  on koko perheen suosikki, joka meillä usein huipentuu riehakkaaseen keppihevoslaukkaan.  Muumiperheen lauluretki  on mukavien hetkien laulukirja ja myös todella viehättävästi kuvitettu teos, jota on kiva

Odotin Turun Kirjamessuja innoissani. Pläräsin ohjelmatarjontaa, intoilin miehelleni. ( Nopolat! Aino Havukainen ja Sami Toivonen !) Suunnittelin. Valmistelin lapsia tapahtumaan, selitin messujen ideaa. Mielikuvissani kuljeskelin kaikessa rauhassa ympäri messuhallia, monenkirjavaa tunnelmaa fiilistellen. Tuli lauantai. Esikoisen sijaan sängystä nousi känkkäränkkä. Aamukahvirauhan tarjosi Kaapo, mutta ennen kahvirauhaa olkkarissamme tulitettiin kahdelta puolen sohvaa, kunnes arvoin Kaapo-jakson Entten tentten -menetelmällä. Kävin suihkussa, pakkasin laukkua, yritin saada kiinni mielikuvieni harmonisesta messutunnelmasta, mutta se alkoi jo lipsua otteestani. Kuopus seurasi minua kuin koira (ihan kirjaimellisesti, haukkuen samalla) puristaen käsissään pussillista kuivattuja mansikoita ja hokien, miten hyvä on ottaa naposteltavaa mukaan siltä varalta, että messuilla tulee nälkä. Nälkä tuli molemmilla lapsilla jo ennen sisäänk

      Astrid Lindgren / Ingrid Vang Nyman / suom. Kristiina Rikman / WSOY 2017 / arvostelukappale   Seitsemänvuotiaana sain vanhemmiltani joululahjaksi  Peppi Pitkätossun tarinan.  Huvikummun punatukkainen Peppi teki minuun syvän vaikutuksen. Ajatella, että jollain on kultakolikoita pursuileva kirstu! Ja niin paljon voimaa, että jaksaa kanniskella hevosta ympäriinsä! Varmasti aika mahtavaa elämää sellainen. Ja hauskaa Pepillä tuntui olevankin. Nyt kun omat lapseni ovat viisi ja kolme, hekin ovat löytäneet tiensä Huvikumpuun, mutta aivan ilman sensurointia en ole voinut omaa, vuonna 1989 painettua kirjaani tytöille lukea. Näin pienille lapsille täytyy toki välillä sensuroida ihan kirjan sisältöäkin, ettei tarina mene liian jännäksi, mutta tässä Pepissä olen joutunut lennosta siistimään myös esimerkiksi rasistisia ilmaisuja. Tästä syystä pyysin arvostelukappaleet molemmista tuoreista Peppi-suomennoksista, jotka WSOY julkaisi tämän vuoden heinäkuussa Astrid Lindgrenin synt