Viikon kirja: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset

Kirja: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset
Teksti: Marjatta Kurenniemi
Kuvitus: Maija Karma
Kustantaja: WSOY 2013

Onnelin ja Annelin kootut kertomukset on ehdottomasti ja epäilyksettä maailman paras lastenkirja koskaan. Tämä neljän kirjan yhteislaitos sisältää teokset

ONNELIN JA ANNELIN TALO (1966)
ONNELIN JA ANNELIN TALVI (1968)
ONNELI, ANNELI JA ORPOLAPSET (1971)
ONNELI, ANNELI JA NUKUTUSKELLO (1984)

ja ne ovat toinen toistaan ihanampia! Muistan hämärästi pitäneeni Onnelista ja Annelista itsekin lapsena, mutta nyt aikuisena, kun olen saanut lukea näitä kertomuksia omille tytöilleni, olen ollut aivan lumoutunut Marjatta Kurenniemen kekseliäästä kielestä ja siitä satumaailmasta, jonka hän pystyy niin vaivattoman oloisesti sanoillaan loihtimaan.

Onnelin ja Annelin talo, joka aloittaa neliosaisen kirjasarjan, kertoo kahdesta ensimmäistä kesälomaansa viettävästä tytöstä, jotka ovat parhaat ystävykset. Onnelia ja Annelia yhdistää omalaatuinen perhetilanne: heillä on kyllä rakastavat vanhemmat, mutta vanhempien kiireistä johtuen tyttöihin ei ehditä kotioloissa kiinnittää kovinkaan paljon huomiota, ja lukijalle syntyykin vaikutelma oman onnensa nojassa kuljeskelevista kaveruksista.

Tytöt sattuvat löytämään Ruusukujalta juuri sopivan summan rahaa voidakseen ostaa rouva Ruusupuun myymän, sattumoisin juuri kahdelle tytölle täydellisen oman talon. Talossa on tietenkin aivan ihanaa asua ja elää, ja tarinassa tytöt myös tutustuvat naapureihinsa. Omaperäiset sisarukset, Tingelstiina ja Tangelstiina, pitävät eriskummallista puutarhaa, ja rouva Rusina myy surullisena ilottomia säästöporstaita.

Jännitystä tähän ensimmäiseen tarinaan tuo Rusinan kotiin tunkeutuva murtovaras. Mutta murtokeikan seuraus onkin lopulta aika onnellinen: rouva Rosina Rusina menee naimisiin poliisi Urho Ulpukan kanssa.


Onnelin ja Annelin talvi esittelee Vaaksanheimojen perheen, joka on menettänyt kotinsa. He saapuvat Onnelin ja Annelin talolle luullen rouva Ruusupuun vielä asuvan siellä, ja kiltit ja avuliaat tytöt ottavat vieraat sydämellisesti vastaan. Vaaksanheimot ovat aivan pikkuruista väkeä, ja Onnelin ja Annelin nukkekoti osoittautuu heille mainioksi tilapäisasumukseksi. Ikävä kyllä, Annelin äidin entinen kotiapulainen, ahne ja häikäilemätön Adele, saapuu myös yllätysvierailulle, ja kun Adele saa vihiä Vaaksanheimojen perheestä, hän yrittää murtovarasystävänsä kanssa napata Vaaksanheimot lyödäkseen pikkuruisella perheellä rahoiksi! Ilkeä juoni ei tietenkään onnistu, ja tämäkin kertomus päättyy onnellisesti.


Onneli, Anneli ja orpolapset on näistä neljästä kirjasta ehkä hauskin. Kurenniemi on onnistunut luomaan orpokodin tympeästä, pihistä ja ankarasta johtajasta niin herkullisen kuvan, että tarinan ääneen lukeminen on suuri ilo. Minna Pinna on myös viisivuotiaamme "suosikkipahis", ja tämä orpolasten pelastusoperaatiosta kertova tarina on yksi hänen kaikkien aikojen suosikkisatujaan.
Kirjassa esitellään Onnelin ja Annelin uusi ystävä, Pekki, orpokodista karannut poika, joka aikoo pelastaa pikkuveljensä ja muut lapset Minna Pinnan kynsistä. Lapset perustavat Rosvoliiton, johon Vaaksanheimojenkin perhe osallistuu, ja Vaaksanheimojen peloton Putti-poika saakin oman tärkeän roolinsa operaatiossa. Orpolasten vapauttaminen ei kuitenkaan ole niin helppoa, ja loppujen lopuksi Anneli itsekin joutuu hetkeksi orpokodin asukkaaksi ennen kuin ruusukujalaiset yhteistuumin keksivät nerokkaan tempun Minna Pinnan syrjäyttämiseksi.


Viimeinen tarina, Onneli, Anneli ja nukutuskello, on jostain syystä jäänyt meillä vähän muiden tarinoiden varjoon, vaikka hauska ja jännittävä seikkailu sekin on. Tässä tarinassa Kurenniemi tuntuu ottavan enemmän kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, erityisesti luonnonsuojeluun, kuten esimerkiksi alla olevassa, tästä neljännestä tarinasta löytyvässä Lasten vallankumouslaulussa tulee esille:

"Mikä noita aikuisia vaivaakaan?

Heitä en ymmärrä ollenkaan!

Onkohan heillä päässä vikaa

kun noin kurjasti luonnon likaa.

Lapsilla valta jos olis vaan

puhdasta olisi päällä maan." 

Tässäkin tarinassa on aivan mainiosti kuvattu erilaisia ärsyttäviä aikuisia. Yksi heistä on turhantärkeä pääylioikaisuinsinööri Oskari Oikotie.

"Tähän tulee tienoikaisu, Oskari Oikotie sanoo kärsimättömällä äänellä. - Nelikaistainen moottoritie. ... Se lyhentää matkaa keskikaupungille tasan kaksikymmentäkolme ja puoli metriä."

Pääylioikaisuinsinöörin aikomuksena on rakentaa uusi moottoritie suoraan Tingelstiinan ja Tangelstiinan talon läpi, jotta viekas hajuvesitehtailija Kalle Viksari pääsisi nopeammin uudelle tehtaalleen. Kaupungin väki pormestaria myöten on Ruusuntippa-nimisestä tehtaasta aivan innoissaan, mutta Ruusukujan väki hoksaa pian, että kyseessä onkin petkutus. Keksijä Vekotiitus Vappusen kehittämän nukutuskellon avulla katalalle tehtaanomistajalle järjestään haiseva yllätys, joka samalla paljastaa myös kaupunkilaisille, että he olivat vaarassa joutua huijatuiksi.

Onnelin ja Annelin kootut kertomukset on niin ihana lastenkirja, että se kuuluisi kyllä ehdottomasti jokaisen lastenhuoneen kirjahyllyyn kunniapaikalle! 

Ps. Lue myös mielenkiintoinen haastattelu, jossa kirjailijan tytär kertoo äitinsä kirjailijaelämästä! Hauska ajatella, että Marjatta Kurenniemi on naputellut niin Onneli ja Anneli -kertomukset kuin muutkin lastenkirjansa kerrostalokotinsa eteisessä niin, että kirjoituskoneen naputus on kantautunut porraskäytävään asti.