Lapsille, jotka rakastavat vessapuheita



Tänään oli työpäivä ja paluu arkeen. Oli vaikea orientoitua työntekoon, kun kroppa olisi halunnut vielä loikoilla sohvalla käsi konvehtikipossa ja pää luuli, että on maanantai. Mutta kyllä tämä taas tästä! Ja on itse asiassa aika virkistävää jättää joulukirjat unholaan ja keskittyä ihan muunlaisiin aiheisiin, kuten esimerkiksi kakkajuttuihin.

Kyllä, kakkajuttuihin. Vessapuheilta ei nimittäin voi välttyä, jos kotona asustaa pieniä lapsia, sillä jostain syystä kakka- ja pissa-asiat kiehtovat lapsia ihan mahdottomasti. (Ja kyllähän pieruhuumori monia aikuisiakin naurattaa.)

Löysin syksyllä kirjastosta helmen, johon arvasin lasten rakastuvan: Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä. Tällä hetkellä tämä lastenkirjallisuuden klassikko on viisivuotiaan toiveesta meillä lainassa jo toistamiseen.

Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä on tarina myyrästä, joka ryhtyy selvittämään, minkä eläimen jätös tipahti hänen päähänsä. Hän tivaa asiaa kyyhkyltä, hevoselta, rusakolta, kutulta, lehmältä ja sialta, mutta kukaan näistä ei ole syypää - ja syyttömyytensä ne todistavat hauskasti esittelemällä, millaista tavaraa niiden peräpäästä tulee.

Lopulta myyrä selvittää kahden kakkakärpäsen avulla, että hänen päässään on koiran kakkaa. Myyrä kostaa koiralle ja painelee mieli keventyneenä takaisin koloonsa.

Tätä kirjaa ei ole enää saatavilla kirjakaupoista, mutta kirjastoista sitä kyllä löytyy, joten jos kotoanne löytyy kakkajuttuja rakastavia lapsia, he takuulla ihastuvat tähän kirjaan! Ja myönnän, että kyllä minuakin nauratti lukea tätä. Pirkko Talvio-Jaatisen suomennos on toimiva ja kekseliäs.

***

Kirja: Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä
Teksti: Werner Holzwarth
Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen
Kuvitus: Wolf Erlbruch
Kustantaja: Nemo 2005 (alkuteos 1989)

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään kiinni. Mutta ei se ollutkaan käs
Lue lisää

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Kuva
Kirja saatu kustantajalta arviointia varten. Muistan tykänneeni Salaisesta puutarhasta lapsena, mutta en muistanut juonesta muuta kuin sen, että joku lapsi oli ihan piloille hemmoteltu ja jossain oli salainen puutarha. (No tuo jälkimmäinen on toki pääteltävissä ihan kirjan nimestäkin.) Omat lapseni ovat usein tykänneet samoista kirjoista ja klassikoista kuin minä, mutta jouduin kuitenkin hiukan myymään kirjan ideaa heille ennen kuin he innostuivat. Lopullisen sysäyksen Salaisen puutarhan lukemiselle antoi lopulta kuopuksen iltasatuvalinta, Matilda , jossa päähenkilö kehui kirjaa. Esikoinen päätti sillä hetkellä, että hyvä on, luetaan tämä sitten seuraavaksi. Salainen puutarha on F. H. Burnettin  vuonna 1911 kirjoittama valovoimainen tyttökirja, jossa 10-vuotias, sairaalloiseksi ja kärttyisäksi kuvailtu Mary Lennox muuttaa Yorkshiren perukoille kolkkoon kartanoon kaukaisen sedän elätettäväksi. Maryn vanhemmat nimittäin kuolevat koleran runtelemassa Intiassa, eikä orvolle Marylle jää ket
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee erityisen läheiseksi Pekan so
Lue lisää