Viikon kirja: Joulukertomuksia

Yksi tämän perheen luetuimpia joulukirjoja on jo muutaman vuoden ajan ollut Astrid Lindgrenin Joulukertomuksia.

Esikoinen sai tämän klassikoita tulvillaan olevan kokoelmakirjan mummilta ja ukilta joululahjaksi kaksivuotiaana. Mitä tulee lumisten maalaismaisemien ja jouluisten tunnelmien kuvaamiseen, Astrid Lindgrenille ei kyllä minun mielestäni kukaan vedä vertoja.

"Heti herättyämme juoksimme keittiöön ja siellä äiti laittoi kuntoon kahvipöytää. Ja sitten me kaikki istuimme olohuoneessa takan ääressä ja joimme kahvia, vaikkeivät meillä lapset saa muulloin kahvia. Ja me saimme rusinapullia ja piparkakkuja ja pikkuleipää. Ja joulukuusi oli huoneessa ja tuoksui niin mahdottoman hyvältä." (On hauskaa, kun on joulu -luku kirjasta Lotta, Janne ja Minnamanna)

Olin ensimmäisenä adventtina Perhekahvila Vaahterapuussa lukemassa joulusatuja ja luin tästä Lindgrenin kirjasta tarinan Lotta osaa mitä vain. Tämä kertomus tarjoilee paljon jännittäviä hetkiä, sillä mennessään auttamaan naapurissa asuvaa Vuorisen tätiä, Lotta heittää vahingossa jätetynnyriin väärän pussin, sellaisen pussin, jonka sisällä on hänen rakkain pehmolelunsa. Kun Lotta tajuaa virheensä ja juoksee hakemaan nalleaan, hän huomaa kauhukseen, että roskis on jo tyhjennetty!

"Lotta kirkaisi. Voi miten hän kirkaisikaan! Sillä hän tiesi että Nallen loppu oli tullut. Nyt se oli pienenä silppuna eikä mikään Nalle enää. Ja se oli Lotan syy!"

Nalle löytyy kuitenkin ehjänä, mutta tarina tarjoaa myöhemmin vielä lisää jännitystä, kun isä kertoo, että koko kaupungista on joulukuuset loppu. (Tälläkin tapauksella on onnellinen loppu, onhan sentään joulu.)

Joulukertomuksia-kirjasta löytyy myös tarina, joka teki minuun itseeni lapsena lähtemättömän vaikutuksen. Muistan edelleen sen jännittyneen, ehkä jopa vähän pelonsekaisenkin tunnelman, jonka vallassa olin tätä kertomusta lukiessani. Kyseessä on tietenkin Marikki, katso, lunta sataa! Muistatteko tätä?

Marikin pikkusisko Liisa pääsee Alva-kotiapulaisen kanssa ostoksille, mutta hyppää tutun pojan yllyttämänä Anderssonin reen jalaksille. Liisan ei ollut tarkoitus oikeasti lähteä Anderssonin mukaan, mutta kun reki lähtee liikkeelle, hän ei malta hypätä heti poiskaan. Pian häntä alkaa kuitenkin pelottaa: he ovat jo kaukana kaupungin ulkopuolella ja reen vauhti vain yltyy Anderssonin naukkaillessa viinaa ja laulaa hoilottaessa täyttä kurkkua. Kun Liisa lopulta uskaltaa huutaa Anderssonia pysähtymään, mies kiukustuu pienen salamatkustajan nähdessään. Hän jättää Liisan yksin tienvarteen, ja se tuntuu viisivuotiaasta tytöstä totta kai aivan kamalalta.

"Mutta hän pinkaisi juoksuun ja juoksi niin kovaa kuin jaksoi. Eihän siitä tullut oikein mitään, kun häntä itketti niin kovasti. Lopulta hänen oli pakko pysähtyä. Hän seisoi lumessa ja itki ja huusi: - Äiti! Äiti, tule hakemaan minut!" 

Mutta ei äiti voinut tulla."

Tässäkin tarinassa on kyllä onnellinen loppu, mutta voi että miten pientä lukijaa tai sadun kuuntelijaa jännittää Liisan puolesta!

Perinteisempää, hyvän mielen joulukertomusta edustaa eräs toinen tämän kirjan lempisaduistamme, nimittäin Taina Tomera auttaa mummia. Tässä tarinassa pikkuinen tyttö, Taina Tomera, joka jätettiin vauvana korissa mummin portaikolle, auttaa mummia, kun tämä loukkaa jalkansa niin pahasti, että joutuu vuodelepoon. Astrid Lindgren onnistuu muuten kertomaan siivoamisestakin niin mukavasti, että meidänkin lapsillemme tulee suorastaan hinku aloittaa siivouspuuhat!

"Olisittepa nähneet [Tainan], kun hän touhusi keittiössä huivi päässä ja pölyriepu kädessä. Hän näytti aivan uskomattoman tomeralta. Hän pani puhtaat verhot ikkunoihin. Hän levitti riepumatot keittiön lattialle ja pyyhki pölyt huonekaluilta. Samassa hänen piti rynnätä keittiöön keittämään kahvia mummille ja paistamaan perunoita ja makkaraa."

Taina Tomera päättää myös hoitaa mummin piparminttumakeisten myynnin nyt kun mummi ei itse pääse torille. Sekin onnistuu häneltä loistavasti. Joululahjan hankkiminen Tainalle aiheuttaa vähän päänvaivaa, mutta mummi ja Taina keksivät siihenkin konstin. He viettävät loppujen lopuksi oikein kivan jouluaaton, ja kun Taina kömpii aattoiltana väsyneenä nukkumaan, ulkona on juuri alkanut sataa lunta.

Niin kuin jouluna kuuluukin.

Joulukertomuksia on kertakaikkisen ihana joulukirja, iso suositus tälle kirjalle! Kuvituksetkin ovat niin kauniita, että pystyy aivan kuvittelemaan itsensä keskelle talvista metsää lumihiutaleiden leijaillessa ympärillä.

***

Kirja: Joulukertomuksia
Teksti: Astrid Lindgren
Kuvitus: Ilon Wikland, Ingrid Vang Nyman ja Harald Wiberg
Suomennokset: Laila Järvinen, Eila Kivikk'aho, Irmeli Järnefelt, Marikki Makkonen ja Riitta Mäyrälä
Kustantaja: WSOY 2002

Ps. Pukarikadun itsepäinen ja reipas Lotta on ollut Viikon kirja -postauksessa aiemminkin, kun esittelin kirjan Se pikkuinen Lotta.