Lätkäkuumetta? Lapsille ja nuorille suunnatut jääkiekkokirjat auttavat!



Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten.

Pyeongchangin talviolympialaiset pyörähtävät käyntiin aivan näinä päivinä (9. - 25.2.2018). Osa kisoista käydään suomalaisittain yöaikaan, mutta päivisinkin riittää paljon katseltavaa innokkaille penkkiurheilijoille. Suomessa yksi suosituimmista olympialaisten talvilajeista on jääkiekko, ja meillä onkin hieno lätkäedustus sekä miesten että naisten sarjassa.

Saattaa olla, että perheen pienimpiin penkkiurheilijoihin iskee lätkäkuume kisahuuman yltyessä. Vaikka kelit näyttävät nyt ihan lupaavilta lämäreitä ajatellen, nappasin tähän postaukseen pari mainiota lätkäkirjaa, jotka helpottavat kiekkokuumetta. (Tai tarkemmin ajateltuna ne saattavat kyllä pahentaa sitä.)

Kalle Veirto / Kyläkaukalon lupaus (Tähtiketju 1) / Karisto 2018

Urheiluhenkisistä nuortenromaaneistaan tunnettu Kalle Veirto on aloittanut uuden sarjan, Tähtiketju 1, jonka ensimmäinen osa, Kyläkaukalon lupaus, kertoo ysiluokkalaisesta Jonne Sudesta. Jonne muuttaa suunnistusta harrastavan perheensä kanssa Karkolaan, josta hänen opettajavanhempansa saavat töitä. Jonnen omana intohimona on jääkiekko, ja pian muuton jälkeen hän ottaakin yhteyttä Kiekkopeikkojen junioripuolelle. Hänen entisessä kotikylässään ei ole ollut mahdollisuutta kunnon harjoituksiin, mutta Jonnesta jäällä kuvatut videot vakuuttavat Kiekkopeikkojen junioripäällikön ja vastuuvalmentajan. Hän saa mahdollisuuden näyttää kykynsä, vaikka joutuukin aloittamaan ihan pohjalta.

Kaikki uudet koulu- ja joukkuekaverit eivät suhtaudu suopeasti uuteen tulokkaaseen. Myös Jonnen vanhempien on vaikea sulattaa sitä, että toisin kuin muita perheenjäseniä, Jonnea kiinnostaa jääkiekko, ei suunnistus. Matsi matsilta Jonne kuitenkin vakuuttaa muut kyvyistään.

"Voit olla varma, että sinua epäillään ja koetellaan ja että itsekin epäilet itseäsi moneen kertaan. Älä silloinkaan lannistu, älä epäröi. Puntaroi tilanne, korjaa mahdolliset erheet. Sitten suuntaat katseesi entistä päättäväisemmin maaliin. Ja treenaa, tee töitä. Olet poikkeuksellinen kaveri, Jonne. Minä uskon sinuun kuin vuoreen."

Roope Lipasti, Harri Oksanen / Lätkä-Lauri ja haamupelastus / WSOY 2018

WSOY:n Lukupalat-sarjan Lätkä-Lauri ja haamupelastus on suunnattu juuri lukemaan oppineille pikkumolareille.  

Roope Lipastin kirjoittama ja Harri Oksasen kuvittama helppolukuinen kirja kertoo jääkiekkoa harrastavasta Lätkä-Laurista ja tämän ystävistä ja perheenjäsenistä. Lauri on mahtava maalivahti, sillä hänellä on käytössään Sakari-enolta saatu ihmeräpylä. Sitten tapahtuu jotain kauheaa: ihmeräpylä unohtuu äidin laukkuun, kun äiti vie pojat matsiin ja lähtee itse ostoksille.

"Tuo räpylä tänne heti! Lauri kirkuu puhelimeen. 
Äiti on kenkäosastolla ja sanoo, että hänen täytyy ensin päättää ottaako saapikkaat vai nilkkakengät.
- Nyt on vähän tärkeämmät asiat kyseessä, Lauri sanoo.
- Älä ragee, äiti huokaa, mutta lupaa tuoda."

Peli ehtii kuitenkin alkaa ennen kuin äiti pääsee paikalle ihmeräpylän kanssa. Ensimmäisen erän jälkeen vastustaja johtaa kolmella maalilla. Saako Lätkä-Lauri räpylänsä ajoissa ja onko hänen joukkueellaan Sapelihampailla vielä mahdollisuus voittoon?

Lue myös:
Lukupalat - helppoa luettavaa alakoululaisille

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?