Eino ja suuri possukysymys -kirjassa puolustetaan eläinten oikeuksia


Laitoin Antti Nylénin Eino ja suuri possukysymys -kirjan varaukseen heti kirjasta kuultuani. Vegaanista maailmankatsomusta edistävä kirja lapsille ja nuorille kuulosti sellaiselta, joka täytyy lukea, vaikka tässä perheessä noudatammekin kaikki sekaruokavaliota. Erilaiset lihankorvikkeet ovat kuitenkin löytäneet tiensä meillekin, eikä (jauhe)liha ole enää aterioidemme pääasiallisin raaka-aine toisin kuin joitakin vuosia sitten.

Itse edustan varmaan sitä laiskaa enemmistöä, johon Nylén kirjassaan viittaa: ristiriitaisesti olen samaan aikaan sitä mieltä, että lihansyönti on eettisesti väärin, mutta en kuitenkaan näe vegaaniruokavaliota houkuttelevana, koska koen sen jotenkin liian hankalana. Lapset ovat totutelleet liharuokiin vauvavuodesta lähtien, ja olemme pyrkineet kertomaan heille rehellisesti, mitä lautaselta löytyy. He siis tietävät, että kinkku tarkoittaa possua. Jos heillä on ollut jotain kysymyksiä aiheesta, olemme vastanneet mahdollisimman neutraalisti ja lapsentasoisesti, mutta emme ole peitelleet sitä tosiasiaa, että nakit ja lihapullat tehdään kuolleista eläimistä.

Olin vähän kahden vaiheilla siitä, että viitsinkö - uskallanko - lukea näin vakavan aiheen sisältävää kirjaa vasta viisivuotiaalle esikoiselle. Lopulta päädyin lukemaan, ja kirjan päätyttyä minulle jäi vaikutelma, että viisivuotiaalla iso osa asiasisällöstä meni yli hilseen ja että hän suhtautui kirjaan kuin mihin tahansa tarinaan. Vieläpä hauskaan tarinaan, sillä kirjan päähenkilön, Einon, saaman possun höpinät naurattivat viisivuotiasta kovasti. Aikuiselle lukijalle kirja aiheutti kiusallisia syyllisyyden tuntemuksia niin kuin varmaan on tarkoitettukin, sillä ei ole tietenkään mukavaa miettiä olevansa yksi niistä epäreiluista vallankäyttäjistä, joiden takia eläimet kärsivät.



Eino ja suuri possukysymys -kirjassa seitsemän vuotta täyttävä vakavamielinen Eino saa enoltaan lahjaksi Pulla-nimisen leikkipossun. Possu osoittautuu aika erikoiseksi leluksi: se kasvaa koko ajan isommaksi, osaa puhua ja on sitä mieltä, että kun Eino ei enää jaksa leikkiä sillä, se täytyy syödä. Eino kiintyy Pullaan nopeasti, joten ajatus oman ystävän syömisestä tuntuu kamalalta. Lopulta myös Pulla tunnustaa Einolle, että ei oikeastaan haluaisikaan tulla syödyksi, ja innostuu pitämään pienen puheen sikojen oloista:
"Sikojen elämä on kurjaa", Pulla julisti korokkeeltaan. "Me elämme valtavissa halleissa, joissa on ahdasta ja kauhea melu eikä mitään tekemistä. Eikä sieltä pääse ulos! Emme ikinä näe aurinkoa emmekä lumihiutaleita. ... Ja mikä kamalinta, lopulta ihmiset syövät meidät suihinsa."
Kirjan lopussa Eino on päättänyt ryhtyä vegaaniksi, ja hänen isänsä, jonka kanssa Eino asuu kahdestaan, ryhtyy myös vegaaniksi. Isoksi paisunut, höpöttelevä Pulla-possu muuttuu taas pieneksi, tavalliseksi ja puhumattomaksi leluksi.

Eino ja suuri possukysymys herätti luonnollisesti paljon ajatuksia, mutta enimmäkseen minussa itsessäni. Olin yllättynyt siitä, miten kepeästi esikoinen suhtautui tarinaan, mutta toisaalta, viisivuotiaan moraalinen kehitys on vasta aluillaan. (Eikä minun tarkoituksenikaan tietenkään ollut lukea kirjaa lapselle sillä ajatuksella, että järkytetäänpä tässä viisivuotiaan maailmankatsomusta!) Uskon, että alakouluikäisissä ja sitä vanhemmissa lapsissa tämä kirja herättää kyllä suuria tunteita. Itselleni Eino ja suuri possukysymys oli taas sellainen tarttis-varmaan-tehdä-jotain -tyyppinen herättely eettisyyden puolesta, mutta hidasta on eteneminen, täytyy myöntää. Kuulun siis siihen joukkoon, jolle Ylen haastattelun mukaan kirjailija Nyleníltä ei riitä ymmärrystä:
"Lihaa syöville feministeille Nylén ei kuitenkaan anna armoa.
– Jos ei kannata väkivaltaa ja sortoa, niin olisi hienoa, jos myös lakkaisi harjoittamasta ja tukemasta sitä käytännössä. Älä sodi, jos olet pasifisti." (Lähde: Yle)
***

KirjaEino ja suuri possukysymys
Teksti: Antti Nylén
Kuvitus: Ilja Karsikas
Kustantaja: Otava 2018

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?