Viikon kirja: Vattumato


Viikon kirja on Zacharias Topeliuksen klassikko Vattumato. Tässä kirjassa on varmasti yksi kauneimmista kuvituksista, joita olen koskaan nähnyt, Maija Karma on piirtänyt niin upean kesäisiä kuvia, että jokainen aukeama näyttää pieneltä taideteokselta.

Tarina alkaa, kun siskokset Tessa ja Aina löytävät madon vadelmia peratessaan. Heidän käy pikkuinen mato sääliksi, vaikka heidän isoveljensä Lauri hymähtääkin, että mato pitäisi talloa. Tessa ja Aino kuitenkin huolehtivat madon turvaan metsään saakka, eivätkä arvaakaan, miten pian heidän ystävällinen tekonsa palkitaan. Myöhemmin tytöt nimittäin eksyvät marjametsään ja heitä alkaa pelottaa. Nälkäkin hiipii kimppuun.
- Voi, voi, sanoi Aina, - olisipa tässä nyt kaksi isoa voileipää ja lihaa päällä.
Tuskin hän oli sen sanonut, kun hän tunsi jotakin sylissään, ja kun hän tarttui siihen, se oli iso näkkileipävoileipä, jonka päällä oli lintupaistia. 
Ja kun Aina haukottelee ja valittaa väsyään, siskosten viereen tupsahtaa hieno, pehmeä vuode. Entäs sitten aamulla? Aina toivoo kuumaa kahvia ja lämmintä sämpylää, ja niitä heidän eteensä ilmestyy:



Totta kai tyttöjä alkaa ihmetyttää, että mikä hyvä henki metsässä oikein asustaa. Pian sekin selviää, kun pikkuinen valkotakkinen ja punalakkinen ukko astuu esiin ja kertoo olevansa vattukuningas, joka tuhansia vuosia on hallinnut vattupensaiden valtakuntaa. Metsän, meren ja taivaan herran käskystä hänen on kuitenkin joka sadas vuosi muututtava pieneksi vattumadoksi yhden päivän ajaksi ja elettävä heikkona ja avuttomana, ettei hän ylpistyisi vallastaan. Ilman Ainan ja Tessan apua hän tuskin olisi selviytynyt.

Sen lisäksi, että vattukuningas lähettää linnun opastamaan tytöt kotiin, hän vie kaikille lapsille lahjoja: Tessa ja Aina saavat jalokivin koristellut rannerenkaat, Lauri vattumadon muotoisen solmioneulan, jossa lukee: "Lauri, älä koskaan tapa turvatonta!" ja isosisko kaksitoista korillista suuria vattuja.
Ja siitäkös alkoi hilloaminen ja sokeroiminen ja marjankeitto, niin ettei moista ennen nähty, ja jos tahdot, niin mennään auttamaan heitä: kukaties mekin saamme osamme, sillä varmasti he keittävät hilloa vielä tänä päivänäkin.
Siihen nähden, että Vattumato on julkaistu alun perin jo vuonna 1854 (ruotsinkielisessä lastenlehdessä), se on yllättävän raikas satu. Toki Maija Karman 1980-luvulla tekemä kuvitus vaikuttaa paljon tarinan ilmeeseen, mutta Topeliuksen tarinassa on paljon sellaista, joka vetoaa ihan tämänkin päivän lapsiin. Ainoa asia, joka minua tässä kirjassa hiertää, on se, että vattukuningas, joka ylistää tyttöjen armeliaisuutta ja lähettää linnun saattelemaan tytöt kotiin, myös loihtii tyttöjen toivomuksesta näiden eväsleipien päälle lintupaistia!

KirjaVattumato
Teksti: Zacharias Topelius (1854)
Kuvitus: Maija Karma
Kustantaja: Otava 1984 (6. painos 2016)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?