Viikon kirja: Virtasen lapset ja pentu




Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Koirista kertovat lastenkirjat ja -ohjelmat ovat olleet meillä jo pitkään suuressa suosiossa. Kaunottaren ja Kulkurin utelias pentu Pepi, dalmatialaiset Pongo ja Perdita pentuineen, koko Ryhmä Haun pentupoppoo ja nyt uusimpana Virtasen lapset ja pentu. Tuo jälkimmäinen singahti salamavauhdilla lastenhuoneen halutuimmaksi kirjaksi, ja välillä sitä lukee ääneen esikoinen, välillä minä ja välillä ulkomuistista kuopus.

Viikon kirja on siis Anneli Kannon kirjoittaman ja Noora Katon kuvittaman, suositun Viisi villiä Virtasta -sarjan Virtasen lapset ja pentu. Kirja toimii aikuisenkin näkökulmasta, sillä siinä käsitellään hyvin havainnollistavasti ja konkreettisin esimerkein sitä, miten paljon työtä ja vastuuta pieni koiranpentu tuo tullessaan.

Tarinan alussa Virtasen lapset toivovat koiraa. Ainoastaan Vilmaa ei kiinnosta, sillä hänen mielestään koirat ovat epähygieenisiä. Äiti ja isä vetoavat siihen, että perheessä on jo kissa, Varzan Nappipää, mutta kun koko perhe käy naapurissa katsomassa koiranpentuja, vanhemmatkin heltyvät. Pian Vertti-pentu muuttaa taloon.
Pentu on ihana. Lapset kilpailevat, kuka saa pitää sitä sylissään. Minä ensin! Eikun minä! Sinä et osaa! Anna se minulle! 
Pennun hoitaminen osoittautuu kuitenkin paljon työläämmäksi kuin lapset olivat ajatelleet. Vertti repii ja järsii tavaroita, tekee tarpeensa sisälle, oksentaa matolle ja jahtaa Varzania. Ei kestä kauan ennen kuin lapset kyllästyvät, ja kinastelu siitä, kuka saa viedä Vertin ulos, muuttuukin kinasteluksi siitä, kuka joutuu viemään Vertin ulos. Tässä kohtaa äiti ja isä puuttuvat peliin ja uhkaavat palauttaa pennun naapuriin.

Lapset pitävät hätäkokouksen, jossa sopivat yhteisistä pelisäännöistä pennun hoitamisen suhteen, mutta onko jo liian myöhäistä? Viedäänkö Vertti takaisin naapuriin vai jääkö se Virtasille?



(Älä huoli. Kyllä se jää.)


***
KirjaVirtasen lapset ja pentu
Teksti: Anneli Kanto
Kuvitus: Noora Katto
Kustantaja: Karisto 2018 (2. painos)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär