Viikon kirja: Volkkari, Sitikka ja Mersu


Teimme toissaviikolla hyviä löytöjä jokakeväisiltä Portsan katumarkkinoilta. Kuopus sai viidellä eurolla Peppi Pitkätossu -teemaisen lentolaukun, josta hän on ikionnellinen, ja esikoiselle löytyi monipuolinen etsiväsetti kolmella eurolla. Nyt kelpaa tutkia sormenjälkiä ja kirjoittaa koodikielellä salaisia viestejä!

Minä puolestani löysin siskonpojalle omituisella tavalla viehättävän kirjan parilla eurolla. Thøger Birkelandin kirjoittama ja Lars Laugenin kuvittama kuvakirja vuodelta 1991 kertoo romuttamolla lojuvista autoista, jotka surkuttelevat kohtaloaan ja jännittävät, milloin torahampainen nosturi kiikuttaa ne puristimeen. Tarinan alussa kolme autoa, Volkswagen, Citroen ja Mercedes Benz, ystävystyvät ja kertovat toisilleen elämäntarinansa. Volkkari ja Sitikka uskoutuvat toisilleen myös haukkumanimistä, joita ovat vuosien varrella joutuneet sietämään.
Volkswagen rykäisi niin, että vasemmasta etulokasuojasta varisi pari ruostekerrosta.
- Hyvä on! Pahimmat ovat Kupla, Sittiäinen, Potta, Pahnapuhallin ja Kilpikonna.
Citroen hymyili hiukan, mutta hymyssä ei oikein ollut puhtia.
- Tuntuuko sinusta ehkä Apinakiikku, Rättäri, Pahvijaguaari tai Soputeltta paremmalta, kun on syntynyt Citroeniksi? 
Ne vertailevat erilaisia omistajia, joiden armoilla ovat eläneet. Mercedes Benz on kuulunut kreiville ja tuntee asiasta suurta ylpeyttä. Volkswagen haikailee ensimmäisen omistajansa, Aarnen, perään.
Aarne tuli alkuaikoina joka ilta luokseni autotalliin. Hän istuutui etuistuimelle ja siveli rattiani. "Sinä maksoit hävyttömän paljon, Volkkari, mutta olet kyllä sen arvoinen." Niin hän sanoi ja silitti kojelautaani. 
Romuttamolla kun ollaan, autoja tietenkin mietityttää puristimen kouriin joutuminen. Mersu on varma, että se tullaan murskaamaan viimeisenä, mutta toisin käy. Kirja loppuu itse asiassa aika liikuttavasti, mikä on jotenkin häkellyttävää – hassua liikuttua vanhan rikkinäisen auton kohtalosta. Mutta sellainen tämä koko kirja on, yhtä aikaa häkellyttävä ja hassu.



***

 Kirja: Volkkari, Sitikka ja Mersu 
Teksti: Thøger Birkeland
Suomennos: Auli Hurme-Keränen
Kuvitus: Lars Lauge
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 1991

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään kiinni. Mutta ei se ollutkaan käs
Lue lisää

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Kuva
Kirja saatu kustantajalta arviointia varten. Muistan tykänneeni Salaisesta puutarhasta lapsena, mutta en muistanut juonesta muuta kuin sen, että joku lapsi oli ihan piloille hemmoteltu ja jossain oli salainen puutarha. (No tuo jälkimmäinen on toki pääteltävissä ihan kirjan nimestäkin.) Omat lapseni ovat usein tykänneet samoista kirjoista ja klassikoista kuin minä, mutta jouduin kuitenkin hiukan myymään kirjan ideaa heille ennen kuin he innostuivat. Lopullisen sysäyksen Salaisen puutarhan lukemiselle antoi lopulta kuopuksen iltasatuvalinta, Matilda , jossa päähenkilö kehui kirjaa. Esikoinen päätti sillä hetkellä, että hyvä on, luetaan tämä sitten seuraavaksi. Salainen puutarha on F. H. Burnettin  vuonna 1911 kirjoittama valovoimainen tyttökirja, jossa 10-vuotias, sairaalloiseksi ja kärttyisäksi kuvailtu Mary Lennox muuttaa Yorkshiren perukoille kolkkoon kartanoon kaukaisen sedän elätettäväksi. Maryn vanhemmat nimittäin kuolevat koleran runtelemassa Intiassa, eikä orvolle Marylle jää ket
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee erityisen läheiseksi Pekan so
Lue lisää