Lotta Torvinen ja kuninkaallinen risteily – jännitystä alakoululaisille!


Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Elisa Niemisen esi- ja alakouluikäisille suunnattu kirjasarja Torvisen perheen seikkailuista sai tänä keväänä jatkoa. Lotta Torvinen ja kuninkaallinen risteily jatkaa suoraan ensimmäisen osan makkaramestarikilpailujen jälkimainingeista. Mainingit ovat läsnä kirjassa muutenkin, sillä tarina sijoittuu Itämerelle, hulppealle Sirkus Linen risteilylle.

Torvisten pappa, joka voitti peräti satatuhatta euroa Käpälämäen leirintäalueen makkaramestarikilpailussa, kutsutaan juhlistamaan kisan voittoa Sirkus Linen MS Kuningatar -alukselle. Mukaan lähtee koko Torvisen perhe, kuinkas muutenkaan: äiti, isä, kertojana toimiva kymmenvuotias Lotta ja hänen kaksosveljensä Leevi.

Kutsussa mainitaan, että itse Uggalabaggalan kuningaspari tahtoo tavata kisan voittajan – ja toivoo, että voittaja pukeutuu hienoimpiin koruihinsa. Aikuisella lukijalla hälytyskellot alkavat tietenkin piristä saman tien, ja oli mielenkiintoista seurata, missä vaiheessa tuleva eskarilainen alkaa haistaa palaneen käryä. Omituisesti käyttäytyvä laivan kapteeni saikin esikoisen epäluulon pian heräämään, mutta hassusti puhuvaa kuningasparia hän ei osannut alkuun epäillä lainkaan.
- Huvaa paivaa, minä olla Uggalabaggalan kuningas, te olla varmaan suuri makkaramestari herra Torvinen? kuningas kysyi ja vilkuili isää kulmiensa alta.
Lotta Torvinen ja kuninkaallinen risteily -kirjan kanssa vauhtiin pääseminen kesti meillä aika kauan. Kuten ensimmäisessä osassa, tässäkin jouduttiin odottelemaan tovi ennen varsinaisten jännittävien tapahtumien alkamista. Ensimmäisten lukujen läpi tarpominen oli vähän työlästä, mutta kun tarinaan saatiin enemmän jännitystä, vauhtia ja läheltä piti -tilanteita, oltiin taas samassa tutussa tilanteessa kuin Lotta Torvinen ja salaperäinen käärö -kirjan kanssa: esikoinen kipristeli jännityksestä ja halusi kuulla aina vain lisää ja lisää. Arvostan Niemisen päätöstä antaa tarinan ottaa oman aikansa, vaikka toisaalta tässä piilee se riski, että itsenäisesti kirjaa lukeva pieni alakoululainen ei jaksa odotella jännityksen tiivistymistä, vaan hylkää kirjan ennen kuin se kunnolla edes alkaa.

Kirjasarjan toisessa osassa ovat läsnä samat dekkarimaiset elementit kuin ensimmäisessäkin osassa. Epäilyttäviä hahmoja löytyy useita tyynymahaisesta kapteenista pukukaappeja penkovaan vastaanottotiskin harjoittelijaan ja käytävillä salaperäisesti hiippaileviin miehiin. Jännitystä syntyy ennen kaikkea kapteenin ja lasten yhteentörmäyksistä ja hengästyttävistä takaa-ajotilanteista sähkökatkoksen aiheuttamassa pimeydessä. Pari kertaa katsoin viisaammaksi vakuuttaa esikoiselle, että kirjassa on kyllä onnellinen loppu ja että kenellekään ei oikeasti käy kuinkaan.
Kapteeni painoi hikisen naamansa aivan kiinni meihin, niin että hänen tekopartansa karvat koskettivat poskeani, ja kuiskasi:
- Kuulkaas nyt te kaksi. Tästä eteenpäin lopetatte sen nuuskimisen ja pidätte huolta vain omista asioistanne. Hypitte pallomeressä ja syötte viinikumejanne, onko selvä?
Kuopus kuunteli kirjasta vain osan, sillä se oli hänelle liian jännittävä. (Yhtä asiaa hän kuitenkin arvosti kovasti: kirjassa puhuttiin pierutyynystä, tuosta legendaarisesta jekuttimesta, jonka olemassaolosta kumpikaan lapsi ei ollut aikaisemmin tiennyt.) Luettuani kirjan loppuun esikoinen aloitti lukemaan sitä itse, ja oli hauskan näköistä (ja jotenkin nostalgista) katsella häntä vaeltelemassa ympäri asuntoamme kirja nenän edessä. Välillä hän makoili pitkin pituuttaan eteisen lattialla, välillä nojaili vessan oveen, välillä retkotti sohvalla omituisessa asennossa – koko ajan kirja kädessä. Huomasin hokevani hänelle samaa sääntöä, jota sain itse kuulla lapsena: ei saa lukea noin pimeässä.

***

KirjaLotta Torvinen ja kuninkaallinen risteily
Teksti: Elisa Nieminen
Kuvitus: Harri István Mäki
Kustantaja: Myllylahti 2018

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär