Museoseikkailu-kirja herättää museoinnostuksen

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.
Kotikaupunkini Turku on täynnä kiehtovia museoita, mutta arvatkaa kuinka monessa olen käynyt lasten kanssa? Pakko tunnustaa, että vain yhdessä. Kävin esikoiseni kanssa katsomassa Jacob Hashimoton näyttelyn Wäinö Aaltosen museossa toissavuonna, mutta sen jälkeen lapsille tarjoamani kulttuurielämykset ovat olleet lähinnä näytelmiä, elokuvia, musiikkia ja kirjoja. Eikä niissä tietenkään mitään pahaa olekaan, mutta tuntuu vähän hölmöltä, että olen kiertänyt museot niin kaukaa. Mieheni puolestaan on vienyt lapset pariin otteeseen Biologiseen museoon ja on useamman kerran ehdottanut koko perheen käyntiä Turun linnassa, mutta itse en jostain syystä ole innostunut.
Välillä mietin, että esikoisen rankka vauvavuosi sai minussa aikaan jonkin pysyvän vastahakoisuuden ja jopa pelon lähteä kotoa yhtään minnekään, mikä voisi hiukkaakaan sisältää säätöä ja sähellystä, ja olen ehkä survonut museot siihen laatikkoon, jota ei kannata lasten kanssa avata. Ja tässä taas ei sinänsä ole mitään järkeä, koska molemmat lapseni osaisivat kyllä käyttäytyä vaikka itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Sitä paitsi, varsinkin esikoinen on sen mittaluokan estetiikan, tieteen ja kirjallisuuden arvostaja, että hän viihtyisi museoissa varmasti mitä parhaiten. Kuopuksella puolestaan on silmää yllättäville yksityiskohdille.
Lapsuudessa koetut kulttuurielämykset jättävät pieniin mieliin vahvat jäljet. Omat vanhempani ovat aina parhaan kykynsä mukaan tarjonneet minulle ja sisaruksilleni elämyksiä ja mahdollisuuksia nähdä ja kokea kaikenlaista. Nämä elämykset ovat jääneet mieleeni häivähdyksinä – muistan ne ennemmin tunnelmina kuin konkreettisina tapahtumina, mutta varmasti ne ovat olleet osaltaan muovaamassa minusta tällaista kuin nyt olen.
Hiljattain julkaistu Museoseikkailu-kirja karistaa viimeisetkin museoarastelut pois mielestäni. Historioitsija Elina Kuorelahden kirjoittama ja Nunnu Halmetojan kuvittama tarinallinen tietokirja on Museokortin virallinen lastenkirja. Kirja tarjoaa paljon ajankohtaista tietoa suosituimmista suomalaisista museoista mutta myös hauskan kesätarinan, johon liittyy paksua savoa veistelevä Aane-mummo ja kolme kaverusta, Koponen, Metso ja Salvio. Aanen ja lasten hyväntuulisuus ja aito innostus tarttuivat sekä minuun että lapsiin, ja mielestäni oli erittäin toimiva veto pistää Aane puhumaan savoa, sillä murre kuulosti ainakin turkulaisten lasten korviin niin hauskalta, että kirjan muuten melko raskas sisältö keveni mukavasti.
Kuten meillä usein käy tarinallisten tietokirjojen kanssa, lapset eivät tempaudu tarinaan mukaan samalla tavalla kuin perinteisempien lastenkirjojen kohdalla, mikä on toki ymmärrettävää. Kun kirjaan on ujutettava useampi sen sisältöä rajoittava ja määrittelevä fakta, niin juonesta on vaikea leipoa kutkuttavaa. Mielestäni Museoseikkailussa on kyllä onnistuttu tosi hienosti, ja Halmetojan rempseä kynänjälki tarjoaa sopivan määrän tutkittavaa pienille silmäpareille.
***
KirjaMuseoseikkailu
Teksti: Elina Kuorelahti
Kuvitus: Nunnu Halmetoja
Kustantaja: Nemo 2019

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvipaimen – ehkä kaikkien aikojen paras satukirja!

Soturikissat: Mitä ne ovat ja miksi niistä tykätään niin paljon?

Doris ja koiranvirka - kuvakirja itsensä arvostamisen tärkeydestä