Soturikissat: Mitä ne ovat ja miksi niistä tykätään niin paljon?

Osa kirjoista saatu arvostelukappaleina.

Alkuvuodesta se alkoi. Kummityttöni hengästyttävät selonteot erinimisistä kissoista, klaaneista ja näiden kohtaloista. Puheessa vilisi Tulitassua, Harmaaraitaa, Sinitähteä ja ties mitä toisiaan muistuttavia nimiä, joissa menin itse aina iloisesti sekaisin. Innostus hehkui lapsen kasvoilla, ja pian myös oma jälkikasvuni vilisti serkkulan pihassa saman leikin pauloissa: 

"Me ollaan Soturikissoja!"

Kissojen ja klaanien nimet sujahtivat pian osaksi myös esikoisen sanavarastoa, vaikka hän ei ollut vielä lukenut riviäkään yhdestäkään Soturikissat-kirjasta. Pari vuotta vanhemman serkun innostus oli niin tarttuvaa, että meilläkin alettiin leikkiä noita villejä kissoja, joiden silmät näyttivät leiskuvan hurjasti. Aloin vähitellen ymmärtää, että kyseessä on aika iso ilmiö. 

Menin Googleen ja eteeni avautui Soturikissat Wiki, fanien ylläpitämä, kattava sivusto faktoineen ja foorumeineen. Soturikissoja kirjoittaa kuuden kirjailijan ryhmä salanimellä Erin Hunter, ja sarjasta löytyy jo lähes kolmekymmentä kirjaa. Jännittävää!

Opin myös, että Soturikissojen nykyisestä suomentajasta, Nana Sirosesta, on tullut suomalaisten lasten idoli, jonka nimmaria jonotetaan ja jonka asiantuntevia mielipiteitä halutaan kuulla erilaisissa tilaisuuksissa. Sironen työskentelee kustannuspäällikkönä Art Housessa ja suomentaa Soturikissoja vapaa-ajallaan. Me Naiset -lehden haastattelussa Sironen kertoo olevansa liikuttunut siitä, miten tärkeäksi hahmoksi sarjan kääntäjä on noussut – tällaista ei nimittäin useinkaan tapahdu. Ja monet nuoret lukijat ovat jopa alkaneet haaveilla kääntäjän ammatista.

Mutta mitä ne Soturikissat oikein ovat? Annetaan fanien kertoa: vastaamassa syksyllä yhdeksän vuotta täyttävä kummityttöni (K) ja komppaamassa seitsemänvuotias esikoiseni (E).

Olen esittelemässä Soturikissat-sarjaa lukijoilleni. Mistä sarja kertoo?

K: Seikkailevista kissoista, jotka elää ilman omistajaa. 

Miksi Tulitassua kutsutaan välillä Tulitähdeksi ja välillä Tulisydämeksi? 

K: Koska Tulitassu on oppilasnimi, Tulisydän soturinimi ja Tulitähti päällikkönimi. Tulitassu oli alun perin kotikissa nimeltään Ruska. Klaaniin syntyneillä kissoilla on vielä erikseen pentunimi, jolloin Tulitassu olisi ollut Tulipentu.

Eikö kissojen nimissä mene sekaisin?

K: Ei. Tajuan ne kaikki ja olen tekemässä niistä listaa. 

E: Ei!

Onko kaikissa klaaneissa sama systeemi nimien kanssa? 

K: On. Sitten syntyy sellaisetkin hulinat, kun joku kuolee, syntyy tai saa nimen. Hulinajuhlat siis, joissa syödään yöllä. 

Mikä näissä kirjoissa on parasta?

K: Apua! Varmaan se, että niissä on seikkailevia kissoja, kissoja on niin paljon, ne ovat sotureita ja koska se vain on niin hyvä sarja.

E: Se on niin hyvä!

Minkälainen olo näiden kirjojen lukemisesta tulee?

K: Ihana olo. 

E: Niin, ihana!

Eikö ne kissojen hurjat kohtalot pelota?

K: Ei tietenkään, kirjoja on ihana lukea. 

E: Ei pelota!

Minkä ikäisille suosittelisit Soturikissat-kirjoja?

K: Vaikea sanoa, 7-vuotiaista ylöspäin, koska nämä ovat nuortenkirjoja. 

Kuka on lempikissasi? 

K: Tulitähti ja Lumiturkki. Molemmat kuuluvat Myrsky-klaaniin. 

E: Tulitähti.

Millaisia tehtäviä kissoille on annettu?

K: Vartioida tunnelin suulla, järjestää partioita, kerätä parantajille yrttejä, saalistaa, käydä partioimassa, hoitaa klaanin vanhimpia, vaihtaa vanhimmille sammaleita. 

Kuinka monta Soturikissat-kirjaa olet jo lukenut?

K: Odota, nyt pitää oikein laskea. Kymmenen. Yhdeksän loppuun asti. Ei kun hetkinen, 11 kirjaa.

E: En vielä yhtään loppuun asti.*

Kiitoksia haastattelusta molemmille! :)

Kuten kummityttöni asian niin hienosti kiteytti, Soturikissat ovat siis seikkailevia kissoja, jotka elävät ilman omistajaa. Ne ovat villejä, mutta noudattavat tiukkaa klaanilakia. Tässä muutama esimerkki klaanilaeista, jotka olen poiminut Klaanien kirjat -erikoiskirjasarjan viime vuonna suomennetusta osasta Klaanien salaisuudet:

Puolusta klaaniasi vaikka oman henkesi uhalla. Saalista tapetaan ainoastaan syötäväksi. Älä saalista toisen klaanin reviirillä äläkä tunkeudu sille. Soturi torjuu kotikisun pehmeän elämäntavan.

Klaanien salaisuudet -kirjassa on lakien lisäksi vaikka kuinka paljon kiinnostavaa tietoa Soturikissoista. On historiaa, klaaniesittelyitä, karttoja, taistelutekniikoita ja rohdoksia. On muiden metsässä liikkuvien pelottavien eläinten, kuten kettujen ja kaksijalkojen, kuvailuja. On sanastoa ja merkittäviä päälliköitä, on kissojen itsensä kertomia pieniä tarinoita. Suosittelen tarttumaan tähän kirjaan erityisesti silloin, jos Soturikissat-ilmiö kiinnostaa enemmän kuin itse kirjat. 

Ei ole olemassa mitään väärää tapaa lukea Soturikissat-kirjoja, mutta loogisinta lienee aloittaa ihan alusta eli kuusiosaisesta Ennustusten alku -saagasta ja sen ensimmäisestä kirjasta, joka on nimeltään Villiin luontoon. Saagassa kerrotaan Ruska-nimisen kotikissan matkasta Myrskyklaanin päälliköksi, Tulitähdeksi. *Esikoinen sai tämän ensimmäisen kirjan hiljattain luettua loppuun, ja seuraava osa, Tuli ja jää, on jo lähes puolivälissä.

Alkuperäisteokset ovat edenneet jo seitsemänteen saagaan, mutta suomennoksissa mennään tällä hetkellä viidennessä Klaanien synty -saagassa. Tästä on kesällä suomennettu ensimmäinen osa, Auringon polku. Viides saaga palaa Soturikissojen tarinan alkuun ja kertoo siitä, miten klaanit ovat syntyneet. Auringon polku tempaa mukaansa aivan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja kuten muissakin Soturikissat-kirjoissa, tässäkin ihailen laadukasta tekstiä ja sujuvaa suomennosta. Voin hyvin kuvitella, miten innoissani olisin itsekin lukenut Soturikissoja nuorempana!

Varsinaisten saagojen lisäksi Soturikissoista on julkaistu useampi erikoisseikkailu, joista ensimmäinen, Tulitähden tehtävä, kertoo Tulitähden ja Hiekkamyrskyn matkasta kohti Taivasklaanin muinaista leiriä.

Luetaanko – tai leikitäänkö – teillä Soturikissoja? 

***

Soturikissat / Erin Hunter / suom. Vesa-Matti Paija ja Nana Sironen / Art House