Suurenmoinen sitruunaseikkailu vie värit Pohjoisnavalle


Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Toimittaja, käsikirjoittaja Heli Rantalan esikoisteos Suurenmoinen sitruunaseikkailu esittelee meille hyisen Pohjoisnavan jääkarhuineen, hassunkuriset halkolohikäärmeet, papan, jonka intohimo on kuvata sitruunoita ja Tuuli Ajo -nimisen tytön, joka päättää unohtaa pelkonsa ja antautua elämänsä seikkailuun. Niinpä Tuuli lähtee yhdessä papan kanssa ensin ahkiokaupoille ja sitten Armi-tädin lennättämänä Pohjoisnavalle.
"Rohkea on se, joka uskaltaa toimia, vaikka pelottaisikin. Sinä taidat olla paljon rohkeampi kuin uskotkaan!"
Suurenmoinen sitruunaseikkailu virkistää kielellään ja toden ja mielikuvituksen sekoittumisellaan. Paikka paikoin naparetken tunnelma tipahtaa tylsän puolelle, mutta toisaalta tarinasta löytyy sieltä täältä hyvinkin raikkaita elementtejä, esimerkiksi kirjan loppuun sijoitettu hauska ja yllättävä tapahtumaketju!



Henna Ryynäsen ilmeikäs kuvitus saa pienet lukijat varmasti hyvälle tuulelle. Ryynänen on itsekin kirjoittanut talvimaisemiin sijoittuvan lastenkirjan, nimeltään Jouluinen Myry. Pitääpä tutustua myös tähän! Ihmettelin muuten kauan, että mistä lastenkirjasta Ryynäsen kynänjälki on entuudestaan tuttua, kunnes muistin: hän on kuvittanut myös tarinallisen tietokirjan Minne sähkö meni? (Esitelty täällä.)

***
KirjaSuurenmoinen sitruunaseikkailu
Teksti: Heli Rantala
Kuvitus: Henna Ryynänen
Kustantaja: WSOY 2019

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär