Tulisiivet koukuttaa jännittävillä juonenkäänteillään



Kirjat saatu arvostelukappaleena.

Tulisiivet, mikä yllättäjä! En olisi ihan heti uskonut, että inhimillistetyistä lohikäärmeistä kertova sarja tempaisee näin vahvasti mukaansa. Olen jopa googletellut sarjan juonikäänteitä jännittäessäni kohtalon lohikäärmeenpoikasten puolesta.

Tulisiivet on Soturikissa-kirjoittajatiimiin kuuluvan Tui T. Sutherlandin menestyssarja. Sarjan viidestoista englanninkielinen osa julkaistaan ensi vuonna. Kaksi ensimmäistä kirjaa, Viiden poikasen ennustus ja Puuttuva perillinen, on jo saatavilla suomeksi, ja ensi vuonna ilmestyy kolmas kirja, Kätketty valtakunta.

Sutherlandin luoman fantasiaseikkailun pääosassa ovat eri lohikäärmeheimoihin kuuluvat kohtalon lohikäärmeenpoikaset Pyrrhian valtakunnassa. Heimot käyvät veristä sotaa, sillä tonkija - siis ihminen - tappoi hiekkasiipiheimon kuningattaren, eikä uudesta hallitsijasta päästä sopuun. Perinteisesti joku kuningattaren tyttäristä haastaa hallitsijan kaksintaisteluun ja nousee siten uudeksi kuningattareksi, mutta nyt tilanne on mutkikkaampi, kun kaikki kolme hiekkasiipitytärtä, Roihu, Rakkula ja Liekki, haluaisivat valtaistuimelle. Osa muista heimoista sotii suosikkinsa rinnalla, kun taas osa heimoista haluaa pysyä erossa koko sodasta. Lisäksi Pyrrhiassa vaikuttaa Rauhankynsi-niminen vastarintaliike, joka pyrkii toteuttamaan sodan päättymisestä laaditun ennustuksen.

"Olen jopa googletellut sarjan juonikäänteitä jännittäessäni kohtalon lohikäärmeenpoikasten puolesta."

Viiden poikasen ennustus kerrotaan mutasiipiuros Savisen näkökulmasta. Savinen on yksi kohtalon lohikäärmeenpoikasista, ja hän on viettänyt koko elämänsä vuoren uumenissa muiden poikasten kanssa. Rauhankynteen kuuluvat kaitsijat Jalohaukka, Dyyni ja Seitti yrittävät koulia poikasista oppineita taistelijoita. Savinen on iso ja vahva, mutta luonteeltaan paljon lempeämpi kuin kaitsijat tahtoisivat. Tsunami on tulinen merisiipinaaras, joka ei kunnioita auktoriteetteja, ja Tähtimö on tiedonjanoinen yösiipiuros. Leimu on piskuinen hiekkasiipinaaras, ei ollenkaan niin hirmuinen kuin hiekkasiivet yleensä, ja Gloria on arvoituksellinen sadesiipinaaras, jonka kaitsijat ottivat poikasten joukkoon vastahakoisesti ennustuksessa mainitun taivassiipimunan tuhouduttua.

Sarjan toinen osa, Puuttuva perillinen, on Tsunamin äänellä kerrottu tarina, jossa lukija viedään kirjaimellisesti pintaa syvemmälle, merisiipien vedenalaiseen valtakuntaan. Meno on hurjaa, villiä ja vaarallista molemmissa kirjoissa. Tulisiivet onkin vähän niin kuin Game of Thrones lohikäärmeversiona. 

Kerronta on erittäin taitavaa. Sutherland osaa todellakin koukuttaa lukijansa! Jokainen luku päättyy niin jännittävästi, että minun oli pakko kurkistella sivuja eteenpäin, vaikka luin kirjaa iltasatuna lapsille. Toivottavasti laatu pysyy näin hyvänä sarjan loppuun asti. Ja toivottavasti sama suomentaja jatkaa sarjan parissa, Meri Kaparin suomennos on nimittäin tosi sujuva! 

"Viiden poikasen ennustus on vähän niin kuin Game of Thrones lohikäärmeversiona."

Mistä lapset ja minä tykkäsimme eniten? Arvaamattomista käänteistä ja lohikäärmeenpoikasten keskinäisestä naljailusta. 

***

Kirjat: Tulisiivet - Viiden poikasen ennustus ja Puuttuva perillinen

Teksti: Tui T. Sutherland

Suomennos: Meri Kapari

Kustantaja: Gummerus 2021

 

Lue myös:

Soturikissat: Mitä ne ovat ja miksi niistä tykätään niin paljon?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär