Instagram-kirjat syyskuu 2022
Olafin pentupäiväkirjat on saanut jatkoa! Helena Wariksen kirjoittama ja Mirjami Mannisen kuvittama sarja kuuluu esikoisen lemppareihin, sillä nämä kirjat pursuilevat toinen toistaan persoonallisempia eläimiä. Paras kaikista on tietysti Olaf! Olaf on lempeä, utelias ja rohkea pentu, jonka matkassa lukija oppii kaikenlaista eläimistä ja niiden hoidosta.
Uusin
kirja, Maailman paras laumanvartija, kertoo uudenvuodenaaton
erikoisjärjestelyistä Olafin perheen maatilalla. Ilotulitteet
aiheuttavat kovaa stressiä esimerkiksi hevosille ja koirille, mutta
onneksi Olaf hyörii mukana auttamassa muita eläimiä. Se kun ei ole
ollenkaan paukkuarka.
Esikoinen suosittelee Olafin pentupäiväkirjoja eläinrakkaille 6-10-vuotiaille!
Maneesin laidalla on ensimmäinen osa esikoiskirjailija Katariina Kotilan
uutuussarjasta Vilman tallielämä. Pääosassa on 14-vuotias Vilma, jonka
paras ystävä Enni putoaa satulasta ja murtaa kätensä. Hopeareunuksena
kurjassa tilanteessa on se, että nyt Vilma pääsee ratsastamaan Ennin
hevosella, Tintillä. Tintti on Vilmalle hyvin rakas, joten hän auttaa
tämän hoidossa mielellään. Mutta miltä loukkaantuminen tuntuu Ennistä,
joka ei nyt pääsekään osallistumaan tärkeisiin estekisoihin? Kirjassa
tutustutaan myös Miroon, poikaan, johon Vilma on aikaisemmin ollut
ihastunut sekä tietenkin Sumuahon ratsastuskouluun ja työntäyteiseen
arkeen tallilla.
Olipa ihana kirja! Täydet pisteet kansikuvasta,
joka sai heppakirjoja rakastavat lapseni huokaisemaan ihastuksesta. Myös
tarinassa on onnistuttu: teksti on sujuvaa, dialogi luontevaa ja mikä
parasta, loppuun on jätetty pieni koukku, joka saa odottamaan innolla
seuraavaa osaa!
Kirja sopii mielestäni parhaiten yli 9-vuotiaille
lapsille, erityisesti heppafaneille, mutta myös kaikille muillekin
mukavista nuortenromaaneista tykkääville! Hieno sarja-avaus, eikä yhtään
tullut ikävä lapsuuslempparini Nummelan ponitallin saippuaoopperamaisia
käänteitä.
Hannele Lampela / Pasi Pitkänen / Otava 2022 / arvostelukappale
Paavali Pattinen
luulee olevansa ihan tavallinen lapsi, mutta hän onkin supersankari!
Hänen supervoimansa on hieno mutta Paavalin mielestä nolo: hänellä on
hyvä sydän. Ja hyvä mielikuvitus, josta on yllättävän paljon hyötyä myös
supersankarihommissa.
Rohkea, hyväsydäminen ja utelias Paavali
lähtee opettelemaan supersankarina olemista ja kohtaa synkkääkin
synkemmän arkkivihollisensa.
Hauska ja kekseliäs
supersankaritarina, jossa on huikea kuvitus! Kirjasta on ilmeisesti
tekeillä myös elokuva.
Marvi Jalo & Merja Jalo / Reija Kiiski / Kvaliti 2022 / arvostelukappale
Jalon sisarusten Unelmakoirat-sarja on saanut neljännen osan. Hurja Hertta kertoo ärhäkän terrierin tarinan.
Bestikset Aino ja Isla sekä Islan isosisko Enni innostuvat, kun taloon tulee viikonlopuksi uusi hoitokoira. Ikävä kyllä, Hertta ei pidä muista koirista. Läkähdyttävä kesähelle aiheuttaa omat hankaluutensa, kuten myös edellisestä kirjasta tuttu vallaton Raipe-koira.
Meillä kumpikin lapsi tykkää tästä koiriin keskittyvästä sarjasta, sillä he saavat kirjoista paljon koirankoulutus- ja -hoitovinkkejä leikkeihinsä. Reija Kiisken kuvitus miellyttää heitä myös erittäin paljon. Unelmakoirat-sarja sopiikin erityisen hyvin eläinrakkaille alakoululaisille!
Seikkailijan retkikirja sopisi aikuisillekin retkeilyn perusoppaaksi, sillä se sisältää yllättävän paljon tietoa kompaktissa muodossa. Kirjassa kerrotaan muun muassa pakkaamisesta, yöpymisestä, eväistä ja luontoetiketistä. Retkikirjan värimaailma ja kuvitus on aivan upeaa! (En muuten tiedä johtuuko kuopuksen seuraava huomio siitä, että Seikkailijan retkikirja on ensimmäinen opas, jonka hän on lukenut, mutta hän vähän närkästyi kirjan "määräilevästä" asenteesta, joka hänen mielestään suorastaan komensi tekemään tietynlaisen retken. Itse en tällaista pomottelua kirjan taholta kokenut.)
Uljas hevonen esittelee kuopuksen tämänhetkisen lempieläimen, hevosen. Tiivis tietokirja kertoo sekä perusasioita että spesifimpiä faktoja. Lukija oppii paljon esimerkiksi hevosen hoidosta, roduista ja kommunikoinnista, elintavoista, ruokailusta ja ylläpidosta.
Kirjassa Veera opettaa Outolan veljeksille, mitä keittiössä tapahtuu, mitä asioita on syytä varoa ja miten tehdään hyvää pitsaa. Lopuksi kolmikko kertaa hyvät ruokatavat ja loihtii virallisen työsuunnitelman mukaiset jäätelöannokset.
Kuopus antaa kirjalle täydet viisi vispilää.
Häijy-Henri ja Kulta-Kasperi ovat alati kinastelevia veljeksiä. Nimistä voi päätellä, kumman käytös on useammin vanhempien mieleen...
Kirjat sisältävät lyhyitä, poikien kotiin ja kouluun sijoittuvia tarinoita, joissa isoveli Henri ilkeilee ja pikkuveli Kasperi kantelee.
Francesca Simonen kirjoittama ja Tony Rossin kuvittama sarja 90-luvulta oli meillä teholuennassa pari vuotta sitten. Tuolloin lapset myös tykkäsivät katsoa kirjoihin perustuvaa piirrettyä. (Animaation suomennos on Hirveä Henri ja se on katsottavissa Yle Areenassa.)
Henri ja muut sarjan henkilöt ovat kieli poskessa ja karrikoiden luotuja hahmoja, joista moniulotteisuus on kaukana. Kirjat saattavat kolahtaa kohellushuumorista tykkääviin lapsiin, varsinkin sellaisiin, joiden mielestä vanhemmat aina suosivat toista sisarusta ja moittivat väärää.
Miksi rakastan kirjagramia, vol. 100: Täällä esitellään kirjoja, joihin en itse välttämättä osaisi tarttua. Tomi Kontion Isäni on hipsteri on juuri tällainen kirja.
Kirjan päähenkilö, 4. luokkaa käyvä Nuutti alkaa epäillä, että hänen isänsä on hipsteri. Koulukaveri Selman sinänsä viaton toteamus käynnistää tapahtumaketjun, jolla on myös romanttisia seurauksia.
En malttanut laskea kirjaa hetkeksikään käsistäni, kun sitä illalla istahdin lukemaan. Nuutin ja Selman riemastuttavat spekulaatiot hipstereistä naurattivat, varsinkin kun asiat ja mielleyhtymät sekoittuivat heidän puheissaan kuin Nuutin isän pumpulinpehmeä smoothie. Hipsteri-identiteettipohdiskelun rinnalla kulkeva haikean surullinen vire tuntui tärkeältä osalta Nuutin ja tämän isän tarinaa.
Kirja sai minut oivaltamaan, että en itsekään tiedä, mikä on hipsteri. Kotus määrittelee hipsterit nuoriksi aikuisiksi, mutta ehkä hipsteriys ei kuitenkaan katso ikää vaan on enemmänkin mielentila, sellainen roskalavoilta pelastettujen Alvar Aallon jakkaroiden pino rouheassa loft-asunnossa, jossa tuoksuu vastajauhettu pienpaahtimokahvi ja soi jazz?
Elina Warstan kuvitus on täydellinen pari Tomi Kontion tekstille.
Ihana kirja, tästä jäi lämmin, onnellinen olo.
Seikkailijat ja aarteiden temppeli on toinen osa Blyton-henkisessä seikkailusarjassa, jota kirjoittaa englantilainen Jemma Hatt.
Avausosasta tuttu nelikko (serkukset Lara ja Rufus, heidän ystävänsä Tom ja Laran Barney-koira) lentää yksityiskoneella Egyptiin selvittämään salaperäistä aarrevihjettä. Aivan keskenään lapset eivät sentään ole, sillä Laran huithapeli Logan-setä ja tämän exä Dee yrittävät kaitsea nelikkoa. Porukka selvittää Laran vuosia sitten kuolleen isän jättämää salaperäistä vihjettä muinaisesta aarteesta, joka on kätketty egyptiläiseen temppeliin.
Seikkailijat-sarjassa on mukavan kuivaa huumoria, varsinkin vuorovaikutustilanteissa. Mielestäni sujuva dialogi on muutenkin sarjan suola. Lapset kohtaavat monia kiperiä esteitä ja vaaroja egyptiläisissä maisemissa, mutta selviävät kaikesta älyllä, tuurilla ja eväillä.
Esikoinen mainitsi, että on mukavaa, että kirjassa kuvaillaan myös arkisia yksityiskohtia: seikkailijoidenkin täytyy esimerkiksi käydä vessassa. Lapset ja minä suosittelemme Seikkailijat-sarjaa alakoululaisille.
Tällä kertaa tapaamme Pikkukoppiksen, joka on vyönuppo. Se eksyy äidistään ja kun se lähtee etsimään tätä, se törmää moneen mielenkiintoiseen ja itsetietoiseen ötökkään, esimerkiksi sarvijaakkoon ja kiiltomatoon (jonka en edes tiennyt olevan koppakuoriainen!). Onneksi pikkunuppo ja äitinuppo löytävät toisensa tarinan lopussa.
8-vuotiaani, joka tykkäsi kovasti Kitisevästä koppiskokouksesta, empi pitkään ennen kuin tarttui tähän kirjaan, sillä äidistään eksyvän koppislapsen seikkailu metsässä tuntui hänestä ensin liian jännittävältä juonelta (vaikka vakuutinkin hänelle, että loppu on onnellinen). Hän piti tarinasta lopulta kovasti, mutta harmitteli, että kirjaan valittu fontti teki lukemisesta vähän hankalaa. (Silti hän halusi ehdottomasti lukea kirjan itse, ei kuunnella sitä minun lukemanani.)
Jälleen kerran hurmaavasti kuvitettu ja kerrottu tarina!
Kaksikko huomaa, että elämä on paljon hauskempaa ja jännempää nollasarvisena ja raidattomana seeprana. Maatilan isäntä Kalle-Ilmari ei voi kuin hämmästellä eläintensä päähänpistoja. Niistä kerrotaan hulvattomaan tyyliin seitsemässä iltasadussa, mutta kirjan voi toki ahmaista kertaheitolla alusta loppuun, kuten minä ja esikoinen teimme. Juorulehmästä kertova satu oli yhteinen lempparimme. Minua ilahduttivat myös ilmaiset ämpärit, Nyhtö-possu, aasi presidenttinä ja moni muu hauskuus! Tekijöiden tavoite eri-ikäisten lukijoiden ja/tai kuulijoiden naurattamisessa onnistui ainakin meillä.
On muuten hyvä, että maailmasta löytyy nyt myös nollasarvinen, koska olin vähän kyllästynyt yksisarvisiin. Raitaseepratkin on jo niin nähty.
Kirjan kuvitus on jännä, tosi pelkistetty. Tykkäsin paljon, mielestäni kirja on visuaalisesti tyylikäs kokonaisuus! Esikoinen ei oikein tiennyt mitä sanoa kuvituksesta, mutta ainakin tyyli teki häneen vaikutuksen. Kuopus ei ole kiireiltään vielä ehtinyt Nolliksen pariin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)