Instagram-kirjat tammikuu 2023
Roope Lipasti / Harri Oksanen / WSOY 2023 / arvostelukappale
Lätkä-Laurin pelikirja (2023) on - tai sen ainakin toivoisi olevan - pakollinen lisä kaikkien pienten urheilijoiden varustekassissa. Kirja on vähän kaikkea, esimerkiksi
- treeniopas lihaskunto- ja venyttelyosuuksineen
- treenipäiväkirja, jossa voi seurata kehittymistä, fiiliksiä ja tilastoja
- puuha- ja värityskirja
- sarjakuvakirja
- kaverikirja
- hauska kirja.
Ei tarvitse edes harrastaa lätkää, Laurin vinkkejä voi soveltaa vähän kaikkeen. Nyt vain pelikirjat kainaloon ja treenaamaan - ehkä Lauri saa kansalliset Move!-tuloksetkin nousuun!
Jemma Hatt / suom. Jade Haapasalo / Kumma 2023 / arvostelukappale
Seikkailijat ja salaisuuksien kaupunki on kolmas suomennettu osa Jemma Hattin sarjassa, joka on onnistunut yhdistelmä vanhaa kunnon seikkailua ja nykyaikaa. (Etsitään muinaisaarteita lapsiporukalla mutta hyödynnetään myös Google Mapsia.) Seikkailijat pärjäävät rohkealla asenteella, terävillä hoksottimilla ja hyvällä tuurilla. Tässä osassa he pääsevät heti tarinan alussa häikäilemättömien varkaiden jäljille. Kansikuvan bussi liittyy vahvasti tapahtumiin.
Jemma Hatt on oivaltanut jotain oleellista lasten seikkailukirjoista: jollain on oltava aina nälkä ja jonkun on oltava vähän höpsö. Seikkailijat-nelikossa Rufus on se, jonka maha murisee 24/7 ja nelikon "apuna" hääräilevä ex-telkkaritähti Logan on tyyppi, jolla sytyttää vähän hitaammin. Ei väliä, millaisessa kiipelissä lapset ovat, Rufus on aina valmis haukkaamaan jotain pientä ja Logan tuumaa asioita vähän pidemmän kautta. Nämä sinänsä kliseiset piirteet hahmoissa lieventävät jännittävimpiä kohtia ja vetoavat ainakin meillä lapsiin. Seikkailijat-sarja tarjoaa lapsille jotain tuttua ja turvallista, ehkä vähän niin kuin Viisikot aikoinaan minulle.
Andrew Smithin suunnittelemat kannet ovat muuten toinen toistaan ihanampia! Niiden tunnelmassa on jotain todella kiehtovaa. Olen käynyt Lontoossa vain kerran, ja siitä on niin paljon aikaa, etten muista kuin reissussa kuuntelemani Blondien biisit ja The Beatles -taulun, jonka ostin katukauppiaalta. Salaisuuksien kaupunki sai minut haikailemaan takaisin Thames-joen äärelle.
Jemma Hatt on oivaltanut jotain oleellista lasten seikkailukirjoista: jollain on oltava aina nälkä ja jonkun on oltava vähän höpsö. Seikkailijat-nelikossa Rufus on se, jonka maha murisee 24/7 ja nelikon "apuna" hääräilevä ex-telkkaritähti Logan on tyyppi, jolla sytyttää vähän hitaammin. Ei väliä, millaisessa kiipelissä lapset ovat, Rufus on aina valmis haukkaamaan jotain pientä ja Logan tuumaa asioita vähän pidemmän kautta. Nämä sinänsä kliseiset piirteet hahmoissa lieventävät jännittävimpiä kohtia ja vetoavat ainakin meillä lapsiin. Seikkailijat-sarja tarjoaa lapsille jotain tuttua ja turvallista, ehkä vähän niin kuin Viisikot aikoinaan minulle.
Andrew Smithin suunnittelemat kannet ovat muuten toinen toistaan ihanampia! Niiden tunnelmassa on jotain todella kiehtovaa. Olen käynyt Lontoossa vain kerran, ja siitä on niin paljon aikaa, etten muista kuin reissussa kuuntelemani Blondien biisit ja The Beatles -taulun, jonka ostin katukauppiaalta. Salaisuuksien kaupunki sai minut haikailemaan takaisin Thames-joen äärelle.
Seikkailijat-sarjaa suomentaa ansiokkaasti Jade Haapasalo.
Marja Aho / kansi: Karin Niemi / Myllylahti
10-vuotiaani hotkaisi kaikki kolme sarjassa ilmestynyttä osaa hetkessä. (Hänestä on tullut niin nopea lukija, että en meinaa ehtiä kahvikupillista juomaan siinä välissä, kun hän aloittaa ja lopettaa kirjan.)
En ole itse lukenut tätä Ahon sarjaa ollenkaan, mutta esikoisen mukaan kirjat ovat sekä hauskoja että kiinnostavia, sillä niistä oppii paljon cheerleadingista. Lapseni kehui myös kirjoissa olevan monta hyvällä tavalla koomista tyyppiä, esimerkiksi Jessiinan nolo opettajaisä, sanonnat sekoittava ystävä Nelli ja kaikkitietävä luokkakaveri Wiki-Pete.
Seiskaluokkalaisista tytöistä kertovassa sarjassa on ilmestynyt:
Kaikki menee, Jessiina! (2019)
S niin kuin salaisuus (2020)
Yllätysten kesä (2022)
Toivottavasti sarja saa jatkoa!
Jukka Itkonen / Elina Warsta / Lasten Keskus 2022 / arvostelukappale
Sirmakan perhe ja soivan saaren salaisuus on niin upea lastenromaani, että liikutuin kirjaa lukiessani kirjailija Jukka Itkosen nerokkuudesta.
Postuumisti julkaistuun kirjaan mahtui perinteinen seikkailu nälkäisine krokotiileineen ja aarteenetsintöineen, ilahduttavan epätavallisia tapoja kuljettaa tarinaa, nokkelia riimejä, vähäeleistä huumoria ja toinen toistaan omaperäisempiä hahmoja. (Vuoden pöljin rikollinen -palkinto menee tämän kirjan Nikosia-Vilille.)
Oi että. Olen niin iloinen tästä kirjasta ja siitä, että lapsetkin innostuivat tarinasta. He antoivat kirjalle täydet viisi tähteä - tätä ei tapahdu enää kovin usein!
Kirjassa kerrotaan nelihenkisen perheen tapahtumarikkaasta Hiatan-matkasta, mutta Jukka Itkonen olisi varmaan osannut kirjoittaa maailman hienoimman lastenromaanin myös Sirmakan perheen reissusta Prismaan kalapuikkoja ostamaan.
Suosittelen Sirmakan perhe ja soivan saaren salaisuus -mestariteosta joka paikkaan.
Postuumisti julkaistuun kirjaan mahtui perinteinen seikkailu nälkäisine krokotiileineen ja aarteenetsintöineen, ilahduttavan epätavallisia tapoja kuljettaa tarinaa, nokkelia riimejä, vähäeleistä huumoria ja toinen toistaan omaperäisempiä hahmoja. (Vuoden pöljin rikollinen -palkinto menee tämän kirjan Nikosia-Vilille.)
Oi että. Olen niin iloinen tästä kirjasta ja siitä, että lapsetkin innostuivat tarinasta. He antoivat kirjalle täydet viisi tähteä - tätä ei tapahdu enää kovin usein!
Kirjassa kerrotaan nelihenkisen perheen tapahtumarikkaasta Hiatan-matkasta, mutta Jukka Itkonen olisi varmaan osannut kirjoittaa maailman hienoimman lastenromaanin myös Sirmakan perheen reissusta Prismaan kalapuikkoja ostamaan.
Suosittelen Sirmakan perhe ja soivan saaren salaisuus -mestariteosta joka paikkaan.
Apollo Film / suom. Tuula Syvänperä / Gummerus 1986
"Missä salo sinertää ja nurmi on kauniin vihreää..." 80-luvun lapsena Tao Taon tunnari on niin syvällä aivoissani, etten unohtaisi sitä vaikka haluaisin. (En halua.)
Tao Tao on pieni pandakarhu, joka yhdessä lempeän äitinsä ja erilaisten ystäviensä kanssa seikkailee Waizan-laaksossa Himalajan vuorilla. Pandamuori kertoilee pienille satuja, joissa on yleensä jokin opetus.
Nostalgiahuumassa annoin kuvassa näkyvän Tao Taon (1986) joululahjaksi kuopukselle. Arvelin hänen pitävän kuvituksesta, jos ei muusta. No, hän ei ole kiinnostunut edes pitelemään lapsuussuosikkiani käsissään saatika kuuntelemaan, kun minä lukisin hänelle satuja kuin paraskin pandamuori. En varmaan milloinkaan opi sitä, ettei minun lapsena katsomani piirretty tai lukemani kirja sisällä lasten näkökulmasta mitään tunnearvoa. Minä näen tässä kansikuvassa ne hetket, jolloin katsoin isoveljeni kanssa Tao Taota olohuoneen pienestä putkitelevisiosta. Lapseni näkee muutaman pyöreän eläinhahmon.
Ensimmäisessä tarinassa opimme, että Jumala loi eläimille värit paitsi varikselle ja pöllölle, koska ne olivat ensin että EVVK kunnes niitä alkoi kaduttaa, mutta Jumala oli jo ihan poikki muiden eläinten värittämisestä, jolloin pöllö maalasi variksen mustaksi. Ja koska variksesta tuli musta eikä se saanut punaista lakkia kuten tikat, se ei myöskään saanut mennä naimisiin tikkaneidon kanssa vaan joutui etsimään sopivamman varisvaimon. Opimme myös miten käärme sai kuvionsa mutta ei jalkoja (Jumala ehti juuri antamaan kaikki loput jalat tuhatjalkaiselle ja antoi sitten säälistä käärmeelle sahalaitoja selkään). Sadut ovat siis hyvin vanhahtavia ja uskonnollisia. Mutta ehkä Tao Tao on kuitenkin kiinnostavampi kuin myös 80-luvulla julkaistut "Peukun äiti lopettaa tupakoinnin" tai "Nimeni on Buuber Fraggli". Jälkimmäistä oli varmaan kiva lukea ääneen...
Tao Tao on pieni pandakarhu, joka yhdessä lempeän äitinsä ja erilaisten ystäviensä kanssa seikkailee Waizan-laaksossa Himalajan vuorilla. Pandamuori kertoilee pienille satuja, joissa on yleensä jokin opetus.
Nostalgiahuumassa annoin kuvassa näkyvän Tao Taon (1986) joululahjaksi kuopukselle. Arvelin hänen pitävän kuvituksesta, jos ei muusta. No, hän ei ole kiinnostunut edes pitelemään lapsuussuosikkiani käsissään saatika kuuntelemaan, kun minä lukisin hänelle satuja kuin paraskin pandamuori. En varmaan milloinkaan opi sitä, ettei minun lapsena katsomani piirretty tai lukemani kirja sisällä lasten näkökulmasta mitään tunnearvoa. Minä näen tässä kansikuvassa ne hetket, jolloin katsoin isoveljeni kanssa Tao Taota olohuoneen pienestä putkitelevisiosta. Lapseni näkee muutaman pyöreän eläinhahmon.
Ensimmäisessä tarinassa opimme, että Jumala loi eläimille värit paitsi varikselle ja pöllölle, koska ne olivat ensin että EVVK kunnes niitä alkoi kaduttaa, mutta Jumala oli jo ihan poikki muiden eläinten värittämisestä, jolloin pöllö maalasi variksen mustaksi. Ja koska variksesta tuli musta eikä se saanut punaista lakkia kuten tikat, se ei myöskään saanut mennä naimisiin tikkaneidon kanssa vaan joutui etsimään sopivamman varisvaimon. Opimme myös miten käärme sai kuvionsa mutta ei jalkoja (Jumala ehti juuri antamaan kaikki loput jalat tuhatjalkaiselle ja antoi sitten säälistä käärmeelle sahalaitoja selkään). Sadut ovat siis hyvin vanhahtavia ja uskonnollisia. Mutta ehkä Tao Tao on kuitenkin kiinnostavampi kuin myös 80-luvulla julkaistut "Peukun äiti lopettaa tupakoinnin" tai "Nimeni on Buuber Fraggli". Jälkimmäistä oli varmaan kiva lukea ääneen...
Lin Hallberg / Margareta Nordqvist / Tammi 2023 / arvostelukappale
Kultainen Sinttu on Lin Hallbergin kirjoittaman ja Margareta Nordqvistin kuvittaman, ponirakkautta tulvivan kirjasarjan 20. osa ja samalla viimeinen osa.
You heard me, people. VIIMEINEN OSA.
En kestä. Tai kestän, mutta sydämeni särkyy kuopuksen puolesta, sillä omapäinen Sinttu-poni, sen sinnikäs hoitaja Elina ja turvallinen Siltakylän talli ovat hänelle niin tärkeitä. 8-vuotias heppatyttöni on lukenut kaikki Sinttu-kirjat, lemppariosat moneen kertaan.
Kultainen Sinttu jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa jäi: Tanskan kisoihin valmistautumisesta. Elinaa jännittää kamalasti, varsinkin kun Sinttu alkaa ontua. Kisat kuitenkin menevät paremmin kuin hyvin. Kisojen jälkeen on haikeiden hyvästien aika. Ratsastuksenopettaja Inka on kirjoittanut ponitytöilleen tsemppikirjeet, aivan kuten kirjailijakin; kirjan lopusta löytyy lohdullinen viesti Sinttu-faneille. Ihana tapa huomioida pienet mutta uskolliset lukijat.
Loppuun ei liity mitään draamaa, ja Elina varmasti näkee Sinttua jatkossakin. Sinttu ei vain enää ole hänen hoitoponinsa. Elina on varttunut ja tarvitsee isompia haasteita - ja isompia hevosia.
Aiemmat kuukausikoosteet löydät blogista avainsanalla #instagram.
You heard me, people. VIIMEINEN OSA.
En kestä. Tai kestän, mutta sydämeni särkyy kuopuksen puolesta, sillä omapäinen Sinttu-poni, sen sinnikäs hoitaja Elina ja turvallinen Siltakylän talli ovat hänelle niin tärkeitä. 8-vuotias heppatyttöni on lukenut kaikki Sinttu-kirjat, lemppariosat moneen kertaan.
Kultainen Sinttu jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa jäi: Tanskan kisoihin valmistautumisesta. Elinaa jännittää kamalasti, varsinkin kun Sinttu alkaa ontua. Kisat kuitenkin menevät paremmin kuin hyvin. Kisojen jälkeen on haikeiden hyvästien aika. Ratsastuksenopettaja Inka on kirjoittanut ponitytöilleen tsemppikirjeet, aivan kuten kirjailijakin; kirjan lopusta löytyy lohdullinen viesti Sinttu-faneille. Ihana tapa huomioida pienet mutta uskolliset lukijat.
Loppuun ei liity mitään draamaa, ja Elina varmasti näkee Sinttua jatkossakin. Sinttu ei vain enää ole hänen hoitoponinsa. Elina on varttunut ja tarvitsee isompia haasteita - ja isompia hevosia.
Aiemmat kuukausikoosteet löydät blogista avainsanalla #instagram.
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)