Instagram-kirjat maaliskuu 2023



Paula Noronen / Kati Närhi / Tammi 2023 / arvostelukappale


Yökoulu ja riivattu ruokala on uusin lisäys yhteen kuopuksen lempisarjoista. Tällä kertaa tarinan fokus on kouluruoassa, josta on yhtäkkiä tullut tosi outoa.

Yliluonnolliset koululaiset ovat tottuneet itkeviin nakkeihin, ilkeään kinkkukiusaajaan ja happamaan kaaliin, mutta nyt heille tarjoillaan nauravia nakkeja, tsemppaavaa kiusausta ja iloista kaalia. Lisäksi rehtori muuttaa koulun ruokailusääntöjä ja suututtaa biojäteastiassa majailevan Jätekasan. Pian koko koulu on vaarassa.

Hauskoja sanaleikkejä ja värikkäitä kuvia tarjoileva Yökoulu-sarja sopii pienillekin lapsille.



Anu Holopainen / kansi: Anne Muhonen / Myllylahti 2023 / arvostelukappale

Lauma on lapsentasoisesti hyytävän IIK!-sarjan yhdeksäs osa. Siinä yliluonnollisten olentojen kanssa aiemminkin kamppailleet kaksoset Sussa ja Saku huolestuvat, kun luokkakaveri Ville alkaa käyttäytyä petomaisesti. Pian selviää, että Villestä on tosiaan tullut ihmissusi. Paranormaaleja ilmiöitä puoleensa vetävä Siiri, kaksosten pikkusisko, hiippailee yöllä tutkimaan asiaa tarkemmin ja joutuu pulaan. Ihmissusia on nimittäin jo pienen lauman verran.

Anu Holopaisen kirjoittamaan sarjaan on tulossa vielä yksi osa. Lauman lopputapahtumien perusteella uskon, että siitä tulee aika eeppinen!

Lauma ei ollut IIK!-sarjan pelottavin osa, mutta kuitenkin sen verran jännittävä, että kannattaa puntaroida lapsen jännityksensieto ennen kirjan tarjoamista. Esikoinen esimerkiksi on lukenut sarjaa 8-vuotiaasta lähtien, mutta kesällä yhdeksän täyttävälle kuopukselle en näitä antaisi vielä pitkään aikaan.


Sanna Pelliccioni / S & S 2023 / arvostelukappale

Kerro minulle, Antonio on tarina Chilestä Suomeen karkotetusta Antoniosta. Kirja perustuu Sanna Pelliccionin tutkimuksiin ja keskusteluihin Chilen vallankumouksen kokeneen Alfonso Padillan kanssa, mutta ei ole Padillan elämäkerta.

Antonion surullinen ja silti jotenkin lohdullinen tarina hiipi vaivihkaa sydämeeni ja herätti suuria tunteita. Olin kuulevinani sen rytmin, joka kannatteli Antoniota hänelle tärkeissä lauluissa. Niissä soi elämänilo ja rakkaus. Sitruunapuiden katveesta, köyhästä mutta onnellisesta perhearjesta vankilaan päätynyt Antonio oli kotimaassaan poliittinen toisinajattelija. Tuhansien kohtalotovereiden tavoin hänet pidätettiin väkivaltaisessa vallankaappauksessa 1970-luvulla. Antonio oli vankilassa melkein kaksi vuotta, kunnes hänet karkotettiin Suomeen. Kirjassa hän kertoo kokemuksistaan lapsenlapselleen Sofialle.

Sanna Pelliccionin väkevä kuvitus meni luihin ja ytimiin.




Tittamari Marttinen / Reija Kiiski / Kvaliti 2023 / arvostelukappale

Luka ja Lulu lomalla hiihtokeskuksessa on Tittamari Marttisen kirjoittama ja Reija Kiisken kuvittama vauhdikas lastendekkari.

Luka ja Lulu ovat ystävät ja melkein kuin sisarukset, sillä Lukan äiti seurustelee Lulun isän kanssa. Kaksikko tulee hyvin toimeen, sillä Lulu tykkää selvittää asioita ja Luka taas kirjata ja kuvata niitä.

Tarina alkaa, kun lapset saapuvat vanhempiensa kanssa hiihtokeskukseen. Lumileikkien ohessa kaksikko pääsee selvittämään muutamaa kummallista tapausta. Minne on kadonnut arvokas kivi matkamuistomyymälästä? Ei kai sitä ole varastettu? Ja miten joku on voinut mennä ostamaan toiselle varatun huskypennun? Onko hotellissa esiintyvän laulajan manageri, Niko, jotenkin epäilyttävä? Miksi hotellin käytävällä kimaltelee...

Mukavalla temmolla etenevä kirja oli 10-vuotiaan mielestä ihan kiva, mutta hän olisi toivonut jännittävämpää juonta. Minun mielestäni taas on ihan tervetullutta, että kiinnostavia dekkareita on tarjolla myös niille lapsille, jotka eivät halua lukea takaa-ajoista, lukkojen taakse joutumisesta tai muusta hurjasta. Luka ja Lulu lomalla hiihtokeskuksessa sopii hyvin esimerkiksi Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjasta pitäville, tosin tämä kirja vaatii jo sujuvaa lukutaitoa ja pitkäjänteisyyttä. Tekstiä oli sivuilla aika tiheästi; ehkä ilmavampi taitto/typografia (en tiedä oikeaa termiä) vetäisi enemmän lukijoita puoleensa. Nyt kirjaa vasta silmäilevä ja siihen tarttumista harkitseva pieni lukija saattaa kokea luku-urakan liian työlääksi.

Esikoinen arveli kirjan kiinnostavan ehkä eka- ja tokaluokkalaisia, mutta kyllä tarinasta voisi vähän isompikin dekkarifani tykätä. Kirja oli kivasti ajan tasalla esimerkiksi somen suhteen.



Vuokko Hurme / Giannetta Porta / WSOY 2023 / arvostelukappale

Maailman persoonallisin ja pienin varhaiskasvatuksen ammattilainen Kukka Pikkarainen on palannut. Tällä kertaa Kukka viettää vapaapäivää metsässä, kun hänen entinen hoitolapsensa Max bongaa hänet kiven päältä ja ilahtuu.

Max, joka on kiukkuinen jouduttuaan yksin ulos, innostuu Kukan näkemisestä vähän liikaakin, eikä ollenkaan haluaisi jättää lempisijaistaan rauhaan. Lopulta Kukka pääsee jatkamaan päiväänsä. Hän myös sujauttaa Maxia vahtineelle vaarille käyntikorttinsa - ehkä seuraavassa kirjassa Kukka vierailee Maxin ja Heikku-siskon kotona!

Minisijainen metsäretkellä on niin hurmaavasti kuvitettu, että voin vain huokailla ihastuksesta. Kaikki ne metsäiset värit ja hauskat yksityiskohdat! Aivan upeaa. Giannetta Porta on lasten ja minun lempikuvittajia, ja olimme aivan myytyjä aiemmasta Minisijainen-kirjasta. (Olinkin tosi otettu, kun huomasin kommenttini kirjan takakannessa!) Toinen lapsistani on nykyään aikamoinen kriitikko, ja hän käyttää usein sanaa "kämäinen" kuvaamaan asioita, joita ei arvosta. Giannettan kuvitustyylistä hän tokaisi, että "se on sellaista aitoa eikä ollenkaan kämäistä!".

Suosittelen tätä ei-kämäistä kirjaa varsinkin pikkulapsiperheisiin ja päiväkotiryhmiin.


Anna Kurkijärvi-Villens / Myllylahti 2023 / arvostelukappale

Charlotta ja unelmanallen salaisuus kertoo kolmatta luokkaa käyvästä Charlottasta, jonka elämässä on kaksi supertärkeää asiaa: vanha uninalle Nana ja paras ystävä Neea.

Kirjan alussa Nanaa viedään ompelimoon paikattavaksi. Koulussa rikkaan lelutehtailijan tytär Emilia esittelee upean Sunnallen: rakkautta säteilevän uutuuspehmon, jonka voi räätälöidä oman mielen mukaiseksi. Sunnallen vuoksi Charlottan isä lähti ovet paukkuen lelutehtaalta, koska tehtaan harjoittama viherpesu soti hänen arvojaan vastaan. Isän työttömäksi jääminen on perheelle taloudellisesti raskasta, ja edessä onkin muutto halvempiin neliöihin. Tähän Charlotta ei suostu, koska se tarkoittaisi eroa Neeasta. Määrätietoinen tyttö ottaa ohjat omiin käsiinsä, hyvää tarkoittaen mutta kyseenalaisin keinoin. Charlotta saa myös taianomaista apua, sillä nalleompelimon omistaja on ommellut asiakkaalleen astetta lennokkaammat asusteet...

Kirjassa käsitellään kestävän kulutuksen lisäksi toistakin tärkeää ja aina ajankohtaista aihetta: taloudellista eriarvoisuutta lapsiperheissä. Melko pienetkin lapset kiinnittävät huomiota luokkakavereiden lomamatkoihin, vaatteisiin, älylaitteisiin, harrastuksiin ja taskurahaan. Tätä aihetta olisi mielestäni voinut pöyhiä kirjassa vähän enemmänkin. Samalla olisi voinut korostaa sitä, ettei lasten arvo ole sidottu siihen, millaisiin leluihin ja lomiin oman perheen kukkaro riittää.

Tämä kirja oli joka tapauksessa oikein iloinen yllätys. Juoni oli vetävämpi ja tarina kiinnostavampi kuin kannen perusteella osasimme odottaa. (Olen sanonut tämän usein ja sanon taas: kansikuvan houkuttelevuus on avainasemassa, kun toivotaan lisää lapsilukijoita. Kumpikaan lapsistani ei olisi valinnut tätä kirjaa kannen perusteella, valitettavasti. Kansi on ihan kivan näköinen, mutta ei herätä alakoululaisen kiinnostusta. Tosin tämä kritiikki perustuu vain yhden perheen empiirisiin tutkimuksiin vuosien varrelta. Kirjan mustavalkokuvitus sen sijaan oli oikein toimivaa.)

Sunnallesta tuli muuten mieleen amerikkalainen rahasampo Build-A-Bear. Myös tämä pehmo on räätälöitävissä toiveiden mukaiseksi ja sen tekemiseen saa osallistua polkemalla koneella nallen täyteen vanua ja sujauttamalla sisään painalluksesta sykkivän sydämen (lisämaksusta tietenkin). Ja erihintaisia asusteita on runsaasti ostettavissa, kuinkas muutenkaan.
 

 Jorn Lier Horst / Hands Jorgen Sandnes / Otava 2023 / arvostelukappale
 
Jørn Lier Horstin CLUE-sarja on jo pitkään ollut nelosluokkalaiselleni must-read. Uusia osia odotetaan hartaasti ja ne luetaan heti. Mikään upouusi sarja CLUE ei ole, sillä esimerkiksi nyt suomennettu Pääkallon arvoitus on ilmestynyt norjaksi jo vuonna 2015. Sarja on kuitenkin tarpeeksi tuore voittaakseen heittämällä hyllyssämme pölyttyvät Viisikot, joita luen vain minä. CLUE-kirjoissa nuorta lukijaa kiehtoo uskottavien rikosten ja osasta toiseen jatkuvien pidempien arvoitusten lisäksi se melkein-liian-pelottavaa-mutta-ei-aivan -tunne, jonka näiden lukemisesta saa.

Pääkallon arvoituksessa karmivana miljöönä toimii Tohtorin taloksi nimetty hylätty rakennus. Sieltä Cecilia, Leo ja Une yhdessä Egon-koiran kanssa löytävät kauan kadoksissa olleen Kutterin aarteen ja tulevat samalla selvittäneeksi, mitä tapahtui täysihoitola Helmen entiselle omistajalle.

Lapseni suosittelee Pääkallon arvoitusta ja ylipäätään tätä sarjaa yli 10-vuotiaille dekkarifaneille, jotka pitävät jännistä kirjoista. (Äitinä varoittelen, että näissä yleensä löytyy ruumis tai sellaisen osa. Tällä kertaa löytyi muun muassa pääkallo, josta törrötti hiustupsu.)

Etsiväkaksikko: Operaatio Merirosvo

No nyt on komea kansi! Tarinan piraattiteema näkyy hienosti niin kannessa kuin muussa kuvituksessa. Operaatio Merirosvo -kirjassakin etsitään vanhaa aarretta, mutta hurjimmat jutut puuttuvat. Sen sijaan mahtavaa kuvitusta on runsaasti. Ja täytyy taas kehua tämän sarjan isoa fonttikokoa, joka helpottaa pienten etsivien luku-urakkaa! 
 
Etsiväkaksikko eli Tilda ja Oliver selvittävät tällä kertaa yli 300 vuotta vanhan mysteerin, johon liittyy kuuluisan merirosvo Timotei Puhurin aarre. Huima tapahtumaketju alkaa rannalta sattumalta löytyneestä lautasesta ja päättyy Kaapparisaarelle rikollisten kiinniottoon.

Etsiväkaksikko-sarja sopii parhaiten yli 6-vuotiaille.




 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko