Kärpästen herra käsittelee moraalia ja pahuutta vastenmielisellä tavalla

 

William Golding / Otava 1960 / suom. Juhana Perkki

Kärpästen herra on William Goldingin vuonna 1954 kirjoittama klassikko, ja mielestäni hyvin vastenmielinen sellainen. Kirjan tapahtumat ajoittuvat toisen maailmansodan kynnykselle. Joukko eri-ikäisiä englantilaispoikia päätyy lentoturman seurauksena autiolle saarelle.

Aluksi lapset, joista vanhimmatkin ovat vain 12-vuotiaita, riemuitsevat siitä, ettei läsnä ole ainoatakaan aikuista. Riemu vaihtuu kuitenkin nopeasti huoleksi ja peloksi yltyen lopulta vimmaiseksi selviytymistaisteluksi, kun seurue hajautuu kahtaalle: toista porukkaa johtaa armoton Jack ja toista, alati pienenevää joukkoa rauhanomainen Ralph.

Kärpästen herra palkittiin Nobelilla kolme vuosikymmentä ensijulkaisua myöhemmin. Romaani tarjoaakin mahdollisuuksia loputtomiin tulkintoihin ihmisyydestä, moraalista, pahuudesta ja yhteiskunnasta. Itseäni lukukokemus ennen kaikkea puistatti. Pidin kirjaa ihan hyvänä yläasteella, jolloin opettaja luetutti sen meillä*, nyt sain hädin tuskin rämmittyä tarinan loppuun.

Oletko lukenut Kärpästen herran ja jos olet, tykkäsitkö?

*Näköjään kirjaa luetaan kouluissa edelleen, sillä kirjan nimeen useimmiten liitetyt hakusanat ovat tiivistelmä, juoni, analyysi ja loppuratkaisu.



Kommentit

  1. Anonyymi1.12.2025 klo 0.56

    Kannattaa lukea Rutger Bregmanin "Hyvän historia - Ihmiskunta uudessa valossa". Siinä Bregman käsittelee Goldmanin romaania ja sen perintöä sekä suitsutusta ja tulkintaa perin kriittisessä valossa ja osoittaa, että ei se olekaan mikään ehdottoman tarkkanäköinen saati realistinen psykologinen romaani, vaan pikemminkin tavattoman kyyninen teos, jota on luettu/tulkittu turhan kapeasti ja kritiikittömästi.

    Muistaakseni myös kauhukirjallisuuden superstara Stephen King jopa totesi jossain tekstissään joskus, että Kärpästen herrahan on oikeastaan kauhuromaani, eikä mikään realistinen psykologinen koetulos ihmisyydestä. Eräänlaisena kauhuromaanina luettuna se on toki loistavakin romaani, mutta se pitää ymmärtää eräänlaiseksi "worst case scenarioksi" ihmisyydestä, eikä hairahtua uskomaan, että se kuvaisi ihmisten todennäköistä käyttäytymistä tuollaisessa tilanteessa/olosuhteissa. William Golding oli tunnetusti todella kyyninen nihilisti muutenkin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Instagram-kirjat toukokuu 2025

Kuva
Roald Dahl / Sir Quentin Blake / suom. Sami Parkkinen / WSOY 2025 / arvostelukappale Nilviöt on Roald Dahlin lastenromaani ja varmasti yksi ällöttävimmistä kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Nilviöitä ei todellakaan kannata lukea samaan aikaan kuin syö. Tarina on vastenmielisyydestään huolimatta hyvä: siinä on inhottavat, suorastaan pirulliset päähenkilöt (herra ja rouva Nilviö), jotka solvaavat ja puijaavat toisiaan minkä ehtivät. Pariskunta Nilviölle käy lopulta hyvin köpelösti, kun paha saa palkkansa. Luetaanko teillä Roald Dahlia ? Mun ehdoton Dahl-lemppari on kuvakirja nimeltään Suunnattoman suuri krokotiili . Tykkään myös Matildasta Ali Hazelwood / 2024 Ali Hazelwoodin nuorten(aikuisten)romaani Check & Mate oli paitsi hurmaava rakkaustarina, myös erittäin kiinnostava katsaus shakin maailmaan (joka on aikamoinen sovinismin temmellyskenttä, surprise surprise). 17-vuotias Mallory on shakissa luonnonlahjakkuus, mutta henkilökohtaisista syistä hän on lopettanut pelaamisen. P...
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee ...
Lue lisää

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...
Lue lisää