Roald Dahl  nousi esikoisen suosioon mustan huumorin sävyttämillä riimeillään kirjassa  Elukat . Löydettyäni kirpparilta  Jali ja suklaatehdas  -kirjan, olisin voinut lyödä vaikka vetoa sen puolesta, että kirjasta tulee meillä hitti.  Ja tulihan siitä. Dahlin liioitteleva ja ilkikurinen huumori yhdistettynä lasten lempiasiaan – herkkuihin – teki kirjasta mahtavan lukuelämyksen. Itse arvostin kirjan "lopussa kiitos seisoo" -palkitsevuutta ja Dahlin kärsivällistä tapaa kuljettaa juonta eteenpäin. Jalin perheen köyhyyttä ja surkeita elinoloja kuvailtiin yksityiskohtaisesti mutta tarpeeksi lapsentasoisesti, ja myös Jalin pääsyä suklaatehtaaseen sai jännittää hyvän tovin. (Ja voi sitä riemua, kun Jalin levystä lopulta paljastui kultainen lippu!) Jos Jalin tarina ei ole teille tuttu, tässä juoni lyhykäisesti: Omalaatuinen herra Villi Vonkka hätkähdyttää koko maailmaa kutsumalla salaperäiseen suklaatehtaaseensa viisi onnekasta lasta vanhempinee...

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Kun kuulin, että nyt myös pojille on kirjoitettu oma kirja  Iltasatuja kapinallisille tytöille  -hengen mukaisesti, olin sekä ilahtunut että rehellisesti sanottuna vähän ärsyyntynyt. Miksikö ärsyyntynyt? Varmaan siksi, että aika lailla kaikki koulussa lukemani historiankirjat ovat olleet "rohkeiden poikien kirjoja". Tyttöjen ääni on alkanut kuulua vasta viime aikoina. Vasta nyt, 2010-luvulla, maailma on kunnolla herännyt kertomaan niistä lukuisista rohkeista ja älykkäistä tytöistä ja naisista, joita on aina ollut olemassa. Ja kun tytöistä julkaistiin lyhyen ajan sisällä useampi kirja, alkoi sieltä täältä kuulua soraääniä:  entä pojat! Koska pojat saavat oman kirjansa? Pojilla on aina ollut omat kirjansa,  on mieleni tehnyt vastata.  Mutta kuten sanoin, olin toisaalta myös ilahtunut. No miksikö ilahtunut? Siksi, että tunnen ihania pieniä poikia, rohkeita ja omanlaisiaan, joille on tärke...

Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä  on yksi viime aikojen  kirpparilöytöjäni .  Thorbjorn Egnerin  1950-luvulla kirjoittama klassikkosatu kertoo ystävyydestä, rohkeudesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta.  Myökki-Pyökki-metsässä asuu värikäs joukko eläimiä, jotka käyttäytyvät hyvin ihmismäisesti: kulkevat kahdella jalalla ja käyttävät vaatteita. Pienemmät eläimet joutuvat olemaan jatkuvasti varuillaan, etteivät tule syödyksi. Erityisen vaarallinen on Mikko Repolainen, joka havittelee suupalaa milloin Hyppelihiirestä, milloin tämän ystävistä. Pienten lukijoiden iloksi Repolainen saa kuitenkin aina pitkän nenän. Välillä hän nukahtaa saalista väijyessään, välillä joutuu ovelan leipuri-Jänöliinin ja tämän oppipojan höynäyttämäksi.  Kun Samuli Siili yrittää syödä Mummeli Metsähiiren, tämän lapsenlapsi Martti Metsähiiri hermostuu ja laatii ehdotuksen yhteisestä laista, jota kaikkien metsän asukkaiden tulisi noudattaa. Hän esittelee lai...

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Tuula Kallioniemen  tuoreessa lastenkirjassa  Neljä muskelisoturia  kerrotaan Antusta, joka haluaisi kovasti päästä neljänneksi muskelisoturiksi Käpsän, Rampon ja Erkin rinnalle Jossu-pomon johtamaan kaveriporukkaan. Anttua ei kuitenkaan huolita mukaan: - Miksi en pääse? Anttu on kysynyt. - Siksi, että sinä honotat. Ja siksi, että sinä olet dauni, Jossu on sanonut. Anttua harmittaa epäreilu kohtelu, mutta hän ei anna periksi. Hän vakoilee periskoopillaan lasten metsäleikkejä ja miettii, miten onnistuisi saamaan muiden hyväksynnän. Kuultuaan Jossun puhuvan urotöitä tehneistä sankareista, Anttu saa idean.  Mitä jos Anttukin suorittaa urotyön. Pääseekö hän silloin Jossun porukkaan? Mutta luettuaan erilaisista urotöistä Anttu lannistuu. Ei hänestä ole leijonan surmaajaksi tai ihmissyöjähevosten pyydystäjäksi. Yhden idean hän kuitenkin kirjasta saa: hän tarjoaa Jossulle kullanväriseksi spreijattua omen...

Adalmiinan helmi ,  Zacharias Topeliuksen  ajaton tarina sydämen hyvyydestä, viehättää lapsia ja aikuisia vielä tänäkin päivänä, vaikka kertomus onkin peräisin vuodelta 1856. Vuonna 2012 tarina sai uuden, nykyaikaisemman suomennoksen, joka on miellyttävän selkeä mutta kuitenkin Topeliuksen tyylin mukainen. Adalmiina on prinsessa, joka kastejuhlassaan saa molemmilta haltijatarkummeiltaan lahjan. Punaiselta haltijattarelta hän saa helmen, joka takaa hänelle kauneutta, viisautta ja rikkautta yllin kyllin, kunhan helmi pysyy hänen kruunussaan. Sinisen haltijattaren lahja on nöyrä sydän, jonka Adalmiina saisi vain siinä tapauksessa, että menettäisi muut lahjansa.  Kaunis, kaunis on Adalmiinan helmi, mutta paljon kauniimpi on nöyrä sydän! Adalmiinasta kasvaa kaunis ja viisas nuori nainen, joka elää yltäkylläistä elämää. Ikävä kyllä hänestä tulee myös hyvin ylpeä ja kovasydäminen. Eräänä iltapäivänä Adalmiina karkaa linnan puutarhasta ja pysähtyy...

Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten. Tyttöjä ja naisia ympäri maailmaa, rohkeutta, kapinaa, vallankumouksellisuutta, asennetta, nerokkuutta, rakkautta, sinnikkyyttä...  Elena Favillin  ja  Francesca Cavallon   Iltasatuja kapinallisille tytöille  -kirjan aiheuttama maailmanlaajuinen buumi jatkuu. Postilaatikosta tipahti peräjälkeen kolme mahtavaa  Kustantamo S&S:n  uutuutta, jotka inspiroivat ja rohkaisevat lapsia uskomaan omiin kykyihinsä. Kuusivuotiaallamme suorastaan pyöri sukat jaloissa, kun hän sai käsiinsä  Iltasatuja kapinallisille tytöille 2  -kirjan , enkä yhtään ihmettele, sillä pelkästään kirjan kansi on niin houkutteleva, että tekisi mieli vähän lipaista. 1) Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 Toisin kuin ensimmäisessä osassa,  Iltasatuja kapinallisille tytöille 2  sisältää myös lukijoilta tulleita tarinoita: saamme lukea esimerkiksi thaimaalaisesta  Sarinya Srisakulista...

Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...