Paula Norosen outo huumori puree lapsiin ja aikuisiin



Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten.

Paula Noroselle on suotu huumorintajua isolla kauhalla. Ehkä jopa lapiolla. Hänen huumorinsa - niin omituista kuin se välillä onkin -  naurattaa sekä aikuisia että lapsia, mikä ei hauskoiksi tarkoitetuissa kirjoissa ole mikään itsestäänselvyys! Kirjat - esimerkiksi meidän perheessämme suositut Supermarsu- ja Yökoulu-sarjat - sisältävät huumoria, joka vaihtelee suvereenisti vähäeleisen ja liioittelevan välillä. 

Yökoulu-kirjat ovat nousseet pian kuusi vuotta täyttävän kuopuksen lempikirjoiksi. Ekaluokkalainen puolestaan fanittaa Supermarsua. Sain Tammelta molempien sarjojen uusimmat osat arvostelukappaleina, mikä aiheutti lapsissa melkoiset kevättäpinät. 



Yökoulu ja hirveä hammaskeiju kertoo tragikoomisen tarinan epätavanomaisesta hammashoitajasta, jonka kyseenalaisiin puuhiin on koira haudattuna.

Supermarsu ja Rosvo-Rasvis -kirjassa tapahtuu pahin mahdollinen: Marsu-Halosen juomapullo (josta juomalla päähenkilö Emilia pystyy muuttumaan Supermarsuksi) varastetaan. Jättiläismarsun neuvojen ja ystävien tuen avulla Emilia onnistuu kuitenkin pelastamaan tilanteen. Kirsikkana kakun päällä tarinasta löytyvät myös kinastelevat meren jumalat, Neptunus ja Poseidon.

Olen tarkkaillut kuopuksen reaktioita Norosen kirjoja lukiessani ja huomannut, että mitä oudompaa huumoria, sen ilahtuneempi ilme lapsen kasvoille on tullut. Tai ilahtunut on vähän väärä sana. Ilme on jotenkin epäuskoisen riemastunut, kun jokin outo yksityiskohta tai sanavalinta pistää naurattamaan kovasti, eikä oikein tiedä syytä.


Kuopus on muutenkin meidän perheemme tilannekoomikko, joka pystyy naama peruslukemilla heittämään välillä ihan hulvatonta läppää. En siis yhtään ihmettele, että juuri hän arvostaa Paula Norosen kirjoja niin paljon!

Kiitos siis Paula Noroselle siitä, että koronakeväänäkin on saanut nauraa! Seuraavaksi aion lukea omaksi ilokseni Norosen luomaan legendaariseen hahmoon perustuvan Tarja Kulho: Räkkärimarketin kassa -kirjan.


***

Kirjat: Supermarsu ja Rosvo-Rasvis / Yökoulu ja hirveä hammaskeiju
Teksti: Paula Noronen
Kuvitus: Terese Bast (Supermarsu) ja Kati Närhi (Yökoulu)
Kustantaja: Tammi 2020

Lue myös:

Yökoulu ja noidutut tossut - helppolukuinen ja hirvittävän hauska


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?