Me Leijonat on huikea satukirja ja suosittelen sitä kaikille!

 


Me Leijonat (1965, Otava) on Lea Pennasen satukirja erään leijonaperheen elämästä viidakossa ja meren rannalla. Kirja oli vielä parempi kuin odotin! Aivan huikea lukuelämys, myös lasten mielestä. 10-vuotias kuunteli tarinaa mielellään, ja 8-vuotias oli aivan myyty.


Kirja kerrotaan leijonanpentu Roarin näkökulmasta. En käsitä miten Pennanen on onnistunut eläytymään pienen pennun (tai lapsen) sielunmaisemaan niin tarkkanäköisesti. Teksti hyppelee eteenpäin Roarin seikkaperäisenä selostuksena vaivattomasti, iloisesti ja kuitenkin selkeästi. Me Leijonat on mielestäni erinomainen ääneenlukukirja, jota voi lukea luvun silloin, toisen tällöin ilman pelkoa punaisen langan kadottamisesta (koska leijonaperheen tarina on ennen kaikkea kokoelma lyhyitä seikkailuja ja sattumuksia).


Me Leijonat on kekseliäs, hassu, taidokas ja paikoin jännittäväkin satukirja. Toivon, että Me Leijonia ja muitakin Pennasen satukirjoja luetaan kotona, päiväkodeissa ja kouluissa edelleen, sillä ne ovat aivan ihania! Roarin perhe on kyllä hyvin stereotyyppinen "ydinleijonaperhe", jossa vain isä käy töissä äidin hoitaessa kotia ja lapsia. Lisäksi pikkusisko Murria kiinnostavat lähinnä häntärusetit ja turkin kampaaminen, joita Roar tarpeettomasti väheksyy. Kirja siis todellakin heijastelee aikaansa. Mutta se tarjoaa myös turvallisia, luotettavia aikuisia, joiden huolenpitoon voi aina luottaa, jopa silloin, kun kiukuttaa ja tekee mieli karata kotoa.


Jos olisin leijonanpentu Roar, kertoisin kirjasta näin:


Roarrrr! Me luettiin Me Leijonat ja se oli tosi HYVÄ ja siinä tapahtui koko ajan kaikkea hauskaa ja JÄNNITTÄVÄÄ mutta seikkailut loppuivat aina ONNELLISESTI niin kuin kuuluukin, ettei lasten tarvitse olla PELOISSAAN. Toivoo satukirjapentu Roar lastenhuoneesta.


Olen esitellyt myös nämä Pennasen kirjat:

Piilomaan Pikku aasi

Pikku Siili 

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään kiinni. Mutta ei se ollutkaan käs
Lue lisää

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Kuva
Kirja saatu kustantajalta arviointia varten. Muistan tykänneeni Salaisesta puutarhasta lapsena, mutta en muistanut juonesta muuta kuin sen, että joku lapsi oli ihan piloille hemmoteltu ja jossain oli salainen puutarha. (No tuo jälkimmäinen on toki pääteltävissä ihan kirjan nimestäkin.) Omat lapseni ovat usein tykänneet samoista kirjoista ja klassikoista kuin minä, mutta jouduin kuitenkin hiukan myymään kirjan ideaa heille ennen kuin he innostuivat. Lopullisen sysäyksen Salaisen puutarhan lukemiselle antoi lopulta kuopuksen iltasatuvalinta, Matilda , jossa päähenkilö kehui kirjaa. Esikoinen päätti sillä hetkellä, että hyvä on, luetaan tämä sitten seuraavaksi. Salainen puutarha on F. H. Burnettin  vuonna 1911 kirjoittama valovoimainen tyttökirja, jossa 10-vuotias, sairaalloiseksi ja kärttyisäksi kuvailtu Mary Lennox muuttaa Yorkshiren perukoille kolkkoon kartanoon kaukaisen sedän elätettäväksi. Maryn vanhemmat nimittäin kuolevat koleran runtelemassa Intiassa, eikä orvolle Marylle jää ket
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee erityisen läheiseksi Pekan so
Lue lisää