Hyvää joulua Lue meille äitikulta -blogista!  Olen ensimmäistä kertaa mukana Kirjabloggaajien joulukalenterissa, jonka virallisena kuvana tuo yllä oleva luminen maisema toimii. Eilen joulukalenterin luukusta paljastui Kirjaluotsin neulonta-aiheinen postaus ja huomenna kurkistetaan Kulttuuri kukoistaa -blogiin . Kaikki joulukalenteriin osallistuvat blogit on listattu Luetaanko tämä? -blogissa . Tänään vietämme joulua Tylypahkan taianomaisissa tunnelmissa Harry Potterin kanssa. Blogiani pidempään lukeneet varmaan jo tietävätkin, että rakastan J. K. Rowlingin kirjoittamaa Harry Potter -sarjaa. Tänä vuonna kirjasarjasta on tullut minulle vielä entistäkin merkityksellisempi, sillä olen aloittanut kirjojen lukemisen ääneen lapsilleni. Ilokseni he ovat sarjasta aivan yhtä lumoutuneita kuin minäkin. Olemme nyt edenneet sarjan neljänteen osaan eli Liekehtivään pikariin. Liekehtivä pikari on jo huomattavasti synkempi kuin kolme ensimmäistä osaa, ja kä

Kirja saatu kustantajalta. Heidi Silvanin kirjoittama varhaisnuorten romaani Rooli päällä, Tippi! on mukaansa tempaavaa luettavaa isommille alakoululaisille. Tippi Tuohikylä on juuri täyttänyt yksitoista vuotta, mutta haluaisi olla jo isompi. Hän on nuorin jäsen Kämppähovin ilmaisutaidon kerhossa ja murehtii olevansa liian pieni porukassa, jossa kaikki tuntuvat itsevarmoilta ja rohkeilta.  Kun kerhossa aletaan harjoitella haastavaa rockmusikaalia, Tippi yrittää keinolla millä hyvänsä tehdä itsestään teinimäisemmän oloisen. Hän käy isosiskon vaatekaapilla ja lainaa äitinsä meikkejä. Hän keksii mielikuvituspoikaystävän ja värjää hiuksensa sinisiksi.  "Mä olen teini", Tippi huomautti. "Etkä ole. Sä olet ykstoista", Viivi vastasi heti vakaasti. "Ei se iästä riipu", Tippi väitti. Tipin vauhdikkaaseen kasvutarinaan on helppo samastua ja teatterikerholaisten proggiksen etenemistä on mielenkiintoista seurata. Tipistä ja teatteriharrastuksesta kerrotaan myös sarjan

Kirjalahja, paras lahja! Nautin lapsena aivan valtavasti siitä, että joulupukki muisti minua aina kirjalla jos toisellakin, ja samaa perinnettä pidän yllä myös omien lasteni kanssa. Jos haluat antaa lapselle lahjaksi kirjan, mutta et oikein tiedä, mikä olisi hyvä tai sopiva, alla olevat vinkit auttavat!  1. Kolua kirppareita. Olen tehnyt parhaat kirjalöytöni kirppareilta ja kirjaston poistomyynneistä. Viimeksi, kun tongin pääkirjaston poistokirjavaunua, löysin muun muassa  Tatua ja Patua  0,70 euron hintaan. SPR:n Kontista nappasin pari viikkoa sitten 1,50 euroa maksaneen Astrid Lindgrenin Smoolannin sankari ja muita kertomuksia -satukirjan odottamaan lahjapakettiin pääsyä. Enid Blyton -kokoelmaani täydensin UFF:sta ostetulla Seikkailu -sarjan kirjalla, joka maksoi huimat viisikymmentä senttiä. Richard Scarryn Eläinten joulu -kirjan ostoa harkitsin pitkään, sillä se maksoi peräti viisi euroa, mikä on jo paljon kirppiskirjasta, mutta en vain raaskinut jättää sitä ostamatta. (Siinä o

  Kirja saatu kustantajalta. "Hyvät kuulijat, tervetuloa Radio Popovin ensimmäisen lähetyksen pariin! Minä olen Alfred, tämän ohjelman juontaja." Helsinkiläisen Anja Portinin tarkkanäköinen lastenromaani Radio Popov sopii mainiosti iltasaduksi juuri marraskuussa. Syksyn harmaita sävyjä sisältävä tarina on lämmin, totinen ja sydämellinen. Kirja kertoo yhdeksänvuotiaasta Alfredista, joka kuuluu Unohdettuihin. Unohdettujen kategoriassa hän edustaa keskivakavaa osastoa: täysin unohdettu mutta varsin toimintakykyinen lapsi. Alfredin äiti on kadonnut ja isä on unohtanut poikansa olemassaolon. Alfredin pelastukseksi koituu toimelias ja hyväsydäminen Herkkäkorvainen, Amanda Lehtimaja. Amandan hellässä mutta määrätietoisessa huomassa Alfred oppii sekä Unohdettujen että Herkkäkorvaisten olemassaolosta ja ryhtyy auttamaan kaltaisiaan lapsia. Radio Popov etenee rauhallisesti. Tarinan edetessä mausteeksi tulevat Alfredin juontamat radiolähetykset, joista pidin kovasti. Etenkin Radio Popov

Kirja saatu kustantajalta. "From all of us to all of you very merry Christmas!" Joulu on perinteitä täynnä. En vietä mitään muuta juhlaa niin hartain rutiinein kuin joulua. Nyt kun minulla itselläni on lapsia, joulunvietosta on tullut hauska sekoitus oman lapsuuteni suosikkeja, aikuisiällä mukaan sujahtaneita tapoja ja omille lapsilleni jo tärkeiksi tulleita jouluperinteitä.  Yksi jouluperinteistäni on  Samu Sirkan joulutervehdys . Katselimme sitä aina yhdessä koko perheen kesken aattoiltaisin, kun olin lapsi. Aamulla Lumiukko, illalla Samu Sirkka ja siinä välissä monta ihanaa jouluista hetkeä.  Tänä vuonna Tammi on julkaissut Samu Sirkan joulutervehdyksestä  muhkean, yli 300-sivuisen joulukirjan. Voin häpeämättä tunnustaa, että jo kullatuin kirjaimin koristeltu kaunis kansi sai minut nostalgisten ilon kyynelten partaalle. Kirjassa on seitsemän Disneyn satuklassikkoa ( Peter Pan, Bambi, Pinokkio, Aristokatit, Tuhkimo, Lumikki ja seitsemän kääpiötä sekä Kaunotar ja Kulkuri ) j

  Kirja saatu kustantajalta. Joulu, juna, jännitys - mahtava trio! En malttaisi odottaa joulukuuta ja Yöjunan kyytiin hyppäämistä. Taru silmäterästä -menestyssarjan kirjoittaja Karin Erlandsson  on yhdessä kuvittaja Peter Bergtingin  kanssa luonut jouluisen elämyksen, johon pääsen lasten kanssa kietoutumaan heti joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Miksi ihmeessä vasta joulukuussa? Koska Yöjuna  on jaettu joulukalenterin tapaan 24 lukuun! Toki kirjan voisi lukea alusta loppuun vaikka yhdeltä istumalta, mutta me sovimme jo lasten kanssa, että luemme Yöjunan uuden luvun joulukuussa aina päivällisen jälkeen samalla kun availemme kukin omat herkkukalenterimme (lapsilla suklaata ja minulla lakritsia).  Lapset eivät ole siis tutustuneet tarinaan vielä taksikansitekstiä pidemmälle, mutta minä olen ottanut vähän varaslähtöä voidakseni kirjoittaa kirjasta muutaman rivin.  Kirja kertoo yksitoistavuotiaasta Danjasta ja tämän muistisairaasta isoäidistä, joka asuu entisessä asemarakennuksessa

Kirja saatu kustantajalta.  Saimme hiljattain päätökseen Antti Ala-Jokimäen kirjoittaman lastendekkarin Armas Karviainen - Dimangein ja smaragdein koristellun mittaamattoman arvokkaan kuninkaallisen kaulapannan arvoitus . Kirjassa eläinten etsivätoimistoa pyörittävä, filosofisiin pohdiskeluihin taipuvainen cockerspanieli selvittää varkautta yhdessä eläköityneen poliisikoiran ja pikkulinnun kanssa. Mietin oikeastaan koko kirjan ajan, että onko tämä nyt lastenkirja vai ei. Lastenkirjaan viittasivat kiltit ja sympaattiset hahmot ( Armas Karviainen , Simo Hillokuono ja Leivoska ). Myös itse rikos ja tapahtumien väkivallattomuus viittasivat siihen suuntaan, että kyllä tämä dekkari ihan lapsille oli tarkoitettu. Mutta. Lastenkirjaksi Armas Karviainen sisälsi niin paljon vaikeita, monimutkaisia ja pitkiä sanoja, että en usko kovinkaan monen lapsen sitä ainakaan itsenäisesti lukevan. Olin totta puhuen yllättynyt siitä, että lapseni eivät valittaneet esimerkiksi Armaksen pitkistä monologeista.

  Aina välillä sitä törmää hauskoihin juttuihin vähän vahingossa. Otetaan esimerkiksi tämä Kanajengi -kirja, jonka saimme ystävältä. Se on ihan huippu! Ranskalaisten tekijöiden, Christian Joliboisin ja Christian Heinrichin , kuvakirja on aimo pläjäys huumoria ja hassuttelevaa kuvitusta. Kirja on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa seikkailee kekseliäs ja rohkea kana tai kukko.  Ensimmäisessä tarinassa Helmi-niminen kana ei suostu munimaan vaan lähtee ennemmin tutkimaan merta. Tutkimusmatkallaan Helmi kohtaa seikkailun ja löytää puolisoksi romanttisen Kurkon. Heille syntyy lapsi, Hemmo, joka seikkailee kahdessa seuraavassa tarinassa. Hemmo lumoutuu tähdistä ja tutustuu avaruuden asukkaisiin. Hän myös onnistuu hankkimaan itselleen pikkusiskon vähän epätavallisilla konsteilla. Neljännessä tarinassa sisarukset selvittävät kadonneen auringon kohtaloa. Meillä lapset tykkäsivät tarinoista kovasti. Kunniamaininta loistavasta suomennoksesta: en osaa ranskaa, mutta voisin veikata, että nok

  Kirja saatu kustantajalta. Oletteko jo tutustuneet Pomenian huikeaan maailmaan? Tämähän on oikea ilmiö! Pomenian keksijä, satutaiteilija Petronella Grahn , on mielikuvituselänyt Pomeniassa jo omassa lapsuudessaan ja tutustuttanut myös omat lapsensa pomenialaisiin.  Taikamaailman suuri seikkailu on ensimmäinen osa taikuutta tihkuvaa trilogiaa, mutta kirja itsessään on vain pieni osa Pomenian taikamaailmasta.  Pomeniasta kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa tarkemmin osoitteessa pomenia.com , jos haluaa kokonaisvaltaisemman katsauksen ilmiön taustoihin. Me saimme trilogian ensimmäisen osan luettavaksemme arvostelukappaleena, ja lasten yksimielisellä päätöksellä Pomenia kiilasi iltasatukirjajonon etummaiseksi. Tästä on kiittäminen houkuttelevaa kansikuvitusta ja riittävästi uteliaisuutta ruokkivaa takakansitekstiä.  Mitä meillä sitten kirjasta tykättiin? Hyvää! Pomenia ei lumonnut lapsia samalla tavalla kuin vaikkapa Harry Potterin velhomaailma, mutta tarina piti mukavasti imussaan ja

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Monipuolisen Tapani Baggen uusi lastendekkari kertoo nokkelasta Elsasta, joka alkaa selvittää varastetun polkupyörän tapausta. Ensimmäisestä asiakkaasta Elmeristä kehkeytyy hyvä ystävä, joten ehkäpä tapaamme Elmerin myös sarjan seuraavissa osissa! Mukavasti etenevä tarina on melko perinteinen lastendekkari, jota maustaa Elsan painiharrastus ja sanavalmis asenne. Kansi on onnistuneen houkutteleva! Tokaluokkalaisen mietteitä kirjasta: "Oli tosi hyvä, ehdottomasti haluan lukea seuraavankin osan. Nimiä oli paljon, ja oli välillä vaikea muistaa, että kuka on kuka." Kirja : Elsan etsivätoimisto - Polkupyörävarkaat Teksti : Tapani Bagge Kuvitus : Silja-Maria Wihersaari Kustantaja : Karisto 2020

Kirja saatu arvostelukappaleena. Näyttelijä-kirjailija David Walliams on kirjoittanut monta sinänsä viihdyttävää mutta keskenään melko samantyyppistä lasten- ja nuortenkirjaa. Keskiyön jengi kertoo sairaalaan pitkäksi aikaa joutuneista lapsista, jotka saavat toisistaan ja huimista seikkailuistaan iloa ja tukea. Kirja kerrotaan 12-vuotiaan Tomin näkökulmasta. Tom joutuu sairaalaan krikettionnettomuuden jälkeen ja huomaa pian viihtyvänsä omaperäisten lapsipotilaiden kanssa paljon paremmin kuin ankeassa sisäoppilaitoksessaan. Varsinkin kun hän saa selville, että muut lapset ovat perustaneet lasten toiveita toteuttavan jengin. Tom pääsee jengiin mukaan ja oppii samalla tärkeitä asioita ystävyydestä ja ennakkoluuloista. Walliamsin kirjoista tulee vahvasti mieleen Roald Dahl . Molempien aikuishahmot ovat lastenkirjoille tyypillisesti usein hyvin piittaamattomia, jopa julmia, ja naisille annetaan aika kapea muotti. Walliams on saanut viime aikoina kritiikkiä Little Britain -sarja

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Harrastetaanko teillä ystäväkirjojen täyttämistä? Entä keppihevosia? Kenties molempia? Minerva Kustannukselta on nyt keväällä ilmestynyt niin ihastuttava kirja keppihevosharrastajille, että minäkin haluaisin alkaa harrastaa kyseistä lajia. Keppariystäväni -kirjaan saa nimittäin täyttää omien keppihevosten tietoja! Ah mitä ihanaa puuhastelua kaikille kepparitytöille ja -pojille!  Kirjan ovat tehneet Vilma Virtanen ja Saija Leed , jotka molemmat ovat pitkän linjan keppihevosharrastajia ja taatusti tietävät, millaisia tietoja keppihevosista olisi hyvä saada tallennettua kirjan sivuille. Molemmat ovat aktiivisesti mukana Suomen Keppihevosharrastajat ry:ssä; Virtanen hallituksessa ja Leed virallisena näyttelytuomarina.  Nyt siis keppihevoset kehiin ja tietoja täyttämään! *** Kirja: Keppariystäväni Teksti: Vilma Virtanen ja Saija Leed Kuvat: Saija Leed Kustantaja: Minerva Kustannus 2020  

  Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Nyt on kymmenen pisteen kansikuva kirjassa! Herkulliset värit ja niin söpö koira, että sitä tekisi mieli rapsuttaa. Kansi innosti ekaluokkalaisen koirafanin tarttumaan kirjaan saman tien, ja myös tarina miellytti kovasti. Kuopus, jolla on aina ollut silmää kuvituksen yksityiskohdille, nautiskeli kirjan ennen kaikkea visuaalisena elämyksenä. Doris on hellyttävä mopsi, joka on hyvin kiintynyt emäntäänsä. Kun se joutuu päiväksi koirahoitolaan, se pahoittaa mielensä muiden koirien tärkeistä (tai tärkeilevistä) touhuista - se kun viettää itse päivänsä lähinnä tassujaan tuijotellen tai emäntänsä sylissä rapsuteltavana. Lopulta sille kuitenkin selviää tärkeä opetus: se on seurakoira, ja sellaisena aivan yhtä tärkeä kuin kuka tahansa muukin! *** Teksti: Anna Holmström-Degerman Suomennos: Tittamari Marttinen Kuvitus : Christel Rönns Kustantaja : Tammi 2020

Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten. Paula Noroselle on suotu huumorintajua isolla kauhalla. Ehkä jopa lapiolla. Hänen huumorinsa - niin omituista kuin se välillä onkin -  naurattaa sekä aikuisia että lapsia, mikä ei hauskoiksi tarkoitetuissa kirjoissa ole mikään itsestäänselvyys! Kirjat - esimerkiksi meidän perheessämme suositut Supermarsu- ja Yökoulu-sarjat - sisältävät huumoria, joka vaihtelee suvereenisti vähäeleisen ja liioittelevan välillä.  Yökoulu-kirjat ovat nousseet pian kuusi vuotta täyttävän kuopuksen lempikirjoiksi. Ekaluokkalainen puolestaan fanittaa Supermarsua. Sain Tammelta molempien sarjojen uusimmat osat arvostelukappaleina, mikä aiheutti lapsissa melkoiset kevättäpinät.  Yökoulu ja hirveä hammaskeiju kertoo tragikoomisen tarinan epätavanomaisesta hammashoitajasta, jonka kyseenalaisiin puuhiin on koira haudattuna. Supermarsu ja Rosvo-Rasvis -kirjassa tapahtuu pahin mahdollinen: Marsu-Halosen juomapullo (josta juomalla päähenkilö Emilia pys

                                      Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Ovatko Immu, Niko, Lotta ja Lukas teille jo tuttuja? Jos eivät, suosittelen tutustumaan! Lapset nimittäin muodostavat nokkelan salaseura Klaanin, jonka seikkailuja kuvataan päähenkilö Immun näkökulmasta. Klaania johtaa porukan vanhin lapsi, Niko, joka asuu perhekodissa traagisten lapsuuden tapahtumien vuoksi. Porukan kuopuksena hääräilee innokas ja utelias Lukas. Kaunis ja herttainen Lotta on vähän ihastunut Immuun - eikä tunne suinkaan ole yksipuolinen! Kirjassa Immu ja Sataman sankarit lapset viettävät kesälomaa ja haaveilevat rikoksesta, jota voisivat ryhtyä selvittämään. (Hyvin enidblytonmainen aloitus, siis!) Pian he pääsevätkin salaperäisen koplan jäljille ja alkavat ratkoa epäilyttävän lastin arvoitusta. Tarina sisältää myös kummittelua, kuten muutkin Immu-kirjat, mutta vain Immu ja toisinaan Lotta pystyvät näkemään kummitukset. Suhtauduin kirjan alussa vähän epäillen tähän kummitteluasetelm

Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten. Viime aikoina on julkaistu paljon pienille alakoululaisille suunnattuja kirjoja, joissa pääosissa ovat eläinrakkaat lapset ja lemmikit. Tällaiset kirjat ovat myös oman, erityisesti koirista pitävän, ekaluokkalaiseni mieleen. Alla esittelyt neljästä helppolukuisesta kirjasta, joista uskoisin etenkin 5-10-vuotiaiden lasten tykkäävän! Hotelli Flamingo (WSOY 2020) aloittaa viehättävän kirjasarjan 10-vuotiaasta Anna Dupontista, joka kunnostaa ränsistyneen hotellin entiseen komeuteensa apunaan värikäs joukko persoonallisia eläimiä.     Alex Milwayn kirjoittama ja kuvittama Hotelli Flamingo eroaa muista tämän postauksen eläinkirjoista mielikuvituksellisuudellaan. Kun muiden kirjojen tapahtumat voisivat periaatteessa oikeastikin tapahtua, on Hotelli Flamingo fantastinen kuvaus puhuvien eläinten ja ihmisen yhteistyöstä. Annan ahkeruus ja rohkeus yhdistettynä omalaatuiseen eläinhenkilökuntaan tekevät kirjasta mukavan lukuelämyks

Kirjat saatu arvostelukappaleina. Tämän perheen lempikuvittajiin kuuluva Christel Rönns ei pelkästään piirrä taitavasti, vaan osaa myös kirjoittaa vetävästi. Meidän metsäjengi -sarjan aloittava Pinko ja salaperäinen siemen kertoo havainnollistavasti ja hauskasti pienen tarinan porkkanan kasvattamisesta. Samalla kirja kertoo ystävyydestä, erilaisuudesta ja yhteistyön tärkeydestä. Pinko on kani, joka on saanut käsiinsä porkkanan siemenen. Tästä se kasvattaisi mahtavan porkkanan! Kameleontti Joggi suhtautuu jokseenkin latistavasti Pinkon pyrkimyksiin, kun taas Nippeli-hiiri kannustaa mahtipontisilla sanoilla. Arvi-kilpikonnaa koko touhu jännittää liikaa, ja Orvokki-lepakko pätee puun oksalla. Roosa-possu käy tuhahtelemassa muiden lapsellisuudelle: sitä kiinnostavat seikkailut, eivät porkkanat! Tarinan lopussa käsitellään myös pettymystä ja siitä selviämistä kavereiden avulla. Kirja : Pinko ja salaperäinen siemen (Meidän metsäjengi) Teksti ja kuvitus : Christel Rönns K

Voi sitä riemua, kun löysin alkuvuodesta kirppiskierroksellani hyväkuntoisen Maija Poppasen parilla hassulla kolikolla! Sain myös lapset innostumaan tästä vanhasta klassikosta lukemalla takakansitekstin mahdollisimman dramaattisesti eläytyen. Pelkäsin kuitenkin, että 1930-luvulla kirjoitettu kirja ei oikein uppoaisi jälkikasvuuni. Mitä vielä! Pelkoni oli turha, sillä kuten olen aiemminkin ilokseni todennut, oikeasti hyvä satu tempaa mukaansa, oli se sitten kuinka vanha tahansa .  Maija Poppasen  tarina alkaa, kun Banksin perheen lastenhoitaja irtisanoutuu. Vielä samana iltana, kun perheen vanhimmat lapset Jane ja Michael istuvat ikkunan ääressä katselemassa, miten itätuuli ravistelee puita, haltiatar Maija Poppanen saapuu kutsumatta ja yllättäen tuulen mukana ja ryhtyy perheen lastenhoitajaksi. Jo ensimmäisenä iltana hän kertoo olevansa Banksin perheessä vain siihen saakka, kunnes tuuli kääntyy. Vaikka Poppanen on hyvin tiukka ja vaatii lapsilta sekä ehdotonta tottelevaisuutt

Kirja saatu arvostelukappaleena. Marko Laihinen ja Iiris Suvitie , isä ja tytär, kertovat yhteisessä  Kymmenestä metristä -kirjassaan mielenkiintoisen tarinan uimahypyistä ja niiden vaatimasta rohkeudesta. Iiris Suvitie on itsekin uimahyppyharrastaja, joten hän tietää mistä puhuu.  "Uimahyppy on siitä vaikea urheilulaji, että kerta toisensa jälkeen joutuu voittamaan jokaisessa piilevän luontaisen itsesuojeluvaiston." Kymmenestä metristä -kirjan pääosassa on 13-vuotias Varpu, joka kärsii korkeanpaikan kammosta mutta haluaa silti kilpailla. Lukija pääsee jännittämään ponnahduslaudalle Varpun mukana. Turkulaisena lukijana tykkäsin erityisesti siitä, että Varpu treenaa uimahyppyjä Impivaaran uimahallissa. Tästä tuli oikein kotoisa olo! Kaikille (kanssa-)potterheadeille tiedoksi, että tässä kirjassa puhutaan myös paljon Harry Potterista!  Kymmenestä metristä on raikas ja sujuvasti kirjoitettu tarina kiinnostavasta aiheesta, jota ei ainakaan ole kaluttu

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Tänä keväänä ilmestynyt Veera Virtanen ja kiusaaja  on jo yhdestoista osa supersuosittua ja palkittua  Viisi villiä Virtasta -sarjaa. Anneli Kannon  kirjoittamat ja Noora Katon  kuvittamat lastenkirjat ovat suursuosiossa myös meillä. (Ekaluokkalainen on jo vähän kasvanut niiden ohi, mutta tuleva eskarilainen fanittaa vielä kovasti.) Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjassa Virtasen perheen esikoislapsi Veera on jo ekaluokkalainen. Koulussa on kivaa, kunnes ikävät piirrokset ja ilkeä tekstiviesti saavat Veeran mielen myllerryksiin, varsinkin kun hänellä on syytä epäillä kiusaajaksi Kirstiä, hänen parasta ystäväänsä.  Onneksi tilanne selviää, ja Veera saa taas viettää välituntejaan kepein mielin.  Tämä yhdestoista kirja poikkeaa edeltäjistään jonkin verran, sillä aikaisemmissa osissa suurin osa Virtasen lapsista on ollut tavalla tai toisella tarinassa mukana, edes taustalla. Tällä kertaa Veera selvittää hankalan tilanteen aivan itse.

Kesä 2019 ja Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät . Olin jo hamstrannut vanhoja Enid Blytoneita tapahtumakojuista ja jumittunut sitten vielä penkomaan Sastamalan keskustassa sijaitsevan pienen kirpputorin perimmäistä nurkkaa. Se oli nimittäin lasten- ja nuortenkirjojen aarreaitta. Lapset mankuivat vieressä, että lähdetään jo, mutta minä en malttanut. Olin vaipunut jonkinlaiseen kirjatranssiin, jossa silmät ja sormet kävivät hyllyrivejä hartaina läpi. Loppujen lopuksi en tehnyt mitään mullistavia löytöjä, mutta ei se olekaan aina niistä löydöistä kiinni, vaan siitä ilmassa väreilevästä mahdollisuudesta - jo seuraava kirja voisi olla jokin kauan kaipaamani aarre! Ostin tuolloin kirpparilta muun muassa nämä tämän postauksen Kapteeni Kalsari -kirjat (á 50 senttiä), vaikka en ollut ihan varma, kiinnostaisivatko ne ketään. Mutta kyllä kiinnostivat! Esikoinen nauroi ääneen kirjojen parissa ja hihkui intoa, kun kirjoista löytyi myös liikkuvaa kuvaa. "Taidokas ja raisu animaatiot

Peli saatu arvioitavaksi blogia varten. Karttoja! Mysteerikortteja! Tarinajuliste! Vau! Availimme lasten kanssa innoissamme postista hakemaamme Kumma-kustannuksen uutuuspeliä Tuhat ja yksi tarinaa . Mielenkiintoiset ja uteliaisuutta herättävät pelimateriaalit sysäsivät tieltään sen pienen "hankaluusolon", joka minuun aina iskee uuden pelin kohdalla: ovatko säännöt monimutkaiset? Onko peli vaikea? Tajuaako siitä mitään?  Tuhat ja yksi tarinaa on Giulia Orecchian kehittämä ja kuvittama tarinallinen lautapeli, jonka tarkoitus on ruokkia mielikuvitusta ja herätellä luovuutta. Idea on samantyyppinen kuin tarinanopissa: sattuma antaa tarinalle kehykset, joiden avulla pelaaja keksii sadun. Tai runon. Tai räpin. Tai vaikka uutisen – tätä peliä pystyy varioimaan miten vain! Pelissä on kolme vaihtoehtoa: mysteerikortit, kartat ja juliste. Jokaiselle vaihtoehdolle on omat ohjeensa ja ti

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Siri Kolun Villitalossa vanha huvila ottaa jalat alleen ja vie asukkaansa seikkailemaan. Kolun kirja on herättänyt positiivista huomiota myös kansainvälisesti, ja kirjasta myytiin saman tien trilogiaoikeudet Saksaan . Villitalon miljöönä on hauskasti nimetty Rapinalinna, miljonääri van Böökin rakennuttama salaperäinen huvila, jossa kaikki haluaisivat asua. Pääosassa olevan Tomtomin perhettä onnistaa, kun Tomtomin isä valitaan Rapinalinnaan talonmieheksi ja koko perhe pääsee muuttamaan jännittävään taloon. Huvilassa asuvat myös Tomtomin hyvät ystävät Kajo ja Ruso ja liuta muitakin vanböökiläisiä, joista osa käyttäytyy kovin salamyhkäisesti. Kun huvila lähtee liikkeelle, alkaa jännittävien asioiden tapahtumaketju, jota Tomtom ystävineen ja uusine liittolaisineen ryhtyy selvittämään. Tykkään kovasti tällaisista kirjoista, joissa realismi

Miltä kuulostaisi satu turhamaisesta jakkarasta, joka lähtee omille teilleen? Tai keittiöpyyhkeestä, joka rakastuu kermakannuun? Entäpä pölyhiukkasesta, joka pelkää kuollakseen pölynimuria? Nämä ja monta muuta mielikuvitusta kutkuttavaa tarinaa löytyy  Marjatta Kurenniemen   Pilvipaimenesta . Kurenniemi (jos joku) osaa loihtia tuikitavallisesta tavatonta ja muuntaa arkiset asiat mukaansatempaaviksi tarinoiksi. Olin onneni kukkuloilla, kun löysin  Pilvipaimenen  viime syksynä Turun Kirjamessujen vanhojen kirjojen osastolta. Tämä käytetty aarre maksoi muistaakseni 19 euroa, mutta en edes nikotellut rahoja ojentaessani. Tässä on nimittäin kirja, jonka arvoa ei pysty rahassa mittaamaan: kirja täynnä sellaista mielikuvituksen ja ilmaisun juhlaa, ettei paremmasta väliä. Onnellinen kirjabloggaaja. Käärin kirjan joululahjaksi kuopukselle, ja olemme lasten kanssa nyt lukeneet kaikki ne 56 satua, jotka