Nordic noiria parhaimmillaan: Hildur


Satu Rämön esikoisdekkari Hildur (2022) olisi tarvinnut varoituksen kanteen: lukeminen aiheuttaa erittäin vakavan Islanti-kuumeen. Mitä enemmän vuonoilla tuuli ja mitä enemmän meri myrskysi, sitä haltioituneempi olin. Islannin luonto ja kulttuuri saivat romaanissa oman äänen ja voi että miten rakastuin siihen ääneen!

Pidin myös rikosetsivä Hildurista, joka vaikutti rehdiltä, fiksulta ja sympaattiselta tyypiltä, ja suomalaisesta poliisiharjoittelija Jakobista, josta tulee varmasti yhtä hyvä poliisi kuin hänen työparinsa Hildur on. 

Hildur-sarjan ensimmäisessä osassa ratkaistaan mielenkiintoinen murhavyyhti. Kuolemat, jotka vaikuttavat ensin yksittäisiltä henkirikoksilta, punoutuvat yllättäen yhteen. Samaan aikaan Hildur kipuilee 90-luvulla sattuneen tragedian jäljiltä. Hän aikoo yrittää selvittää tapahtumat, jotka veivät häneltä perheen. Suomesta Islantiin matkanneella Jakobilla on omat perhehuolensa. Toivottavasti nyt keväällä ilmestyvä jatko-osa tuo toivoa molemmille poliiseille!

Hildur oli todella positiivinen yllätys genressä, jota en juurikaan enää lue. (Monet pohjoismaisista dekkareista ovat liian raakoja minun makuuni, mutta Hildurista onneksi puuttui väkivallalla mässäily.)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?